on edessä ja sitten  päästään vähän leikkimään showta! Tänään tuli kirje afgaaneilta, jotka järjestävät Kaapelitehtaan pentunäyttelyn  maaliskuun 2. Ollaan sitten vähän jo varttuneempia ja ehkä hampaissakin on jotain muutakin näyttämistä kuin etuset, ollaan huomenna 5kk ja poskissa on jo narskunut ja ropissut huvittavan paljon . Ja mikä hauskinta, pikkupikku´hampaita on ilmestynyt yläleuassa vielä könöttävien kulmurien taakse. Taidetaan saada hyvin varustettu kita! Vähän on taas leikitty pysähdystä ja sormimerkkejä ja oikein ikiomaa show-hihnaakin . Ulkovarusteissa otettiin tämä kuva naapurin autotallin luona, kuvaajana dogsitteri Janika, jolla on upouusi 15-v synttärilahjaksi saatu kamera.1309811.jpgKiva uutinen oli show-kuoressa: BABY- luokkaan mennään Pepin kanssa ja yhteensä jööttejä on VIISI. Silloin on näyttely aina matkan väärtti, jos ei tarvitse yksin keekoilla. Ja kaikkien rotujen pentuja on yhteensä yli 1000, on hauskaa nähdä iso ja pieniä ja vaikka minkä värisiä. Meitä ennen on kehässä shipperket, belgarit ja sakemannit. Me aiotaan katsoa kehän reunalta komeita isoja koiria ja ottaa vähän oppia. Suurin osa on kumminkin meitä vanhempia ja varmasti jo kokeneita, me ollaan 5kk 10pv.

Pienempi isoveikka Julle kävi myös Veikkolassa eläinkoulutuskeskuksen salilla naapurin Iron kanssa maanantaina. Lapsuudesta asti ystävät pysähtyivät ensin passikuvaan.1309832.jpg Sitten Iro komeilee keskellä hallia ja venyttelee lihaksikkaan kroppansa mallikkaasti. 1309865.jpg Ja hallin seinustalla pienimies Julle venyttelee kärsivällisyyttään eikä ryntää kaverin luokse . Hallilla on hauskaa harjoitella, ihan  ylellistä  tämän huonokelisen talven keskellä joskus maistaa vakavasti treenaavien koirien oppikoulun olosuhteita.1311608.jpg

Häntä antaa jo vihiä  lähtömerkin odotuksesta, mutta lupa ei vielä ole irrota maasta, tassut on tiukasti paikoillaan. Jullen isi Ole kilpailee tottelevaisuutta ja agilityä ja setä Kari tanssii kilpaa ja on demokoirana tanssinopettajalla. Pitäisi Jullenkin päättää lajinsa.  Parit pujottelut tehtiin hallilla, kun varmapohjamatto ja oikeat kepit houkuttelivat.

Pitäisi Lulunkin ehtiä sinne yhden kerran show-harjoituksiin, mutta katsotaan miten ehditään. Mennään kaapelitehtaalle ajoissa niin ehditään näkemään siellä satoja koiria ja siellähän se eka kehäkin on. Treenataan siellä.