HUH lumitöitä saatiin tehdä verannallakin.  Pihatarhaan tuli hauskoja polkureittejä, kun ensimmäistä kertaa tänä talvena  lunta oli sen verran että sai oikein vastusta askelille. Perjantai oli Titan muuttopäivä ja omien tavaroiden kerääminen ja huonekalupahvilaatikoiden valitseminen tehtiin porukalla. Laitettiin lähtövalmiksi solmuköysi, joita on kaksi samanlaista, punainen vikingsarvipallo, ruudullinen matto tuolista turvallisuussymboliksi ja jääkarhu, jolla on vinkuja tassuissa ja vatsassa. Lapsuuskoti kulkee mukana omaan kotiin tuttuina tavaroina ja hajuina. Ja muuttopäivänä otetaan pari perhekuvaa, ensin Titta ja isoveikka, ihannemies,Taikurimerlin,Melli, Rölli.1258987.jpg Ja sitten toinen isoveikka, leikkikaveri Olledolledoff, Julle. 1259006.jpgOhhoijaa, milloin me lähdetään sinne omaan kotiin, tuumii jo Titta. Huilitaan vähän välillä ja saadaan samalla  kuva, josta voi vertailla tyttöjen kasvamista,kunTitta tulee perhetreffeille. Nähdään mahtuvatko neidit vielä vierekkäin löhöämään tässa tuolissa.

1259033.jpgSiiten reippaillaan pihassa ja laitetaan Titan kamppeet poronluuta ja ruokakuppia myöten isoon kassiin. Matkakoti siirretään eteiseen ja kyllä Mamma sen muutenkin on aavistanut, että Titta muuttaa. Pieni hellittelytuokio kuuluu asiaan.1259058.jpgTitta hoitaa Mammaa , on hänestä tullut iso hieno koira, ainakin yksityiskuvassa voisi luulla  ihan aikuiseksi, taidetaan printata ja sovittaa passiin.1259074.jpg

Mamma ei lähdekään saatille vaan meillä on ihan toisenlainen suunnitelma. Lulu lähtee siskoa viemään ja molemmat pääsevät piipahtamaan Suomen eläinkoulutuskeskuksen hallilla Titan uuden kodin naapurustossa. Ja se on  tosi hyvä idea. Molemmat tervehtivät iloisesti kouluttaja Anna Fergusonin ja tutkivat sitten avaran kokolattiamattohallin. Agilityn puomi on palasina lattialla ja toinen ainakin viipottaa vauhdilla sitä pitkin,toinen nostelee etutassuja Aalle ja suuret kumimattorullat kiipeillään kuin vartavasten rakennetut kukkulaesteet. Olotilan tarkastelun jälkeen uusi emäntä Minna ja uusi koira Titta tekevät opastettuina harjoituksia ja kaikki mitä Titta oppi kotona, kerrataan ja kehutaan. Pentutreffit on kurssin nimi ja perjantai-iltoihin on Titalle tiedossa oppiohjelmaa. Ehditään tavata seuraavan tunnin oppilaita ennenkuin lähdetään ja tyttöjen koirakieli tulee hyvin testattua Hugon kanssa. Ensimmäisen minuutin kuva kertoo paljon, Titta rauhoittelee kun koira on suurin mitä hän on koskaan tavannut ja Lulu aina muita isompana toimii juuri niinkuin pentueen luottoyksilön tulee. Hauska tapaaminen ja kiva, että seuraavana perjantaina kun Titta tulee kouluun, hänellä on jo Hugosta pieni havainto.1259154.jpg Lulu päätti tutustua Hugoon kirsusta häntään, kävi mahan allakin katsomassa, ja kelpuutti nuorukaisen ilman muuta punaisen siskon pentutreffikaveriksi.

Titan omaan kotiin tultua leviteltiin tuttu matto sohvalle ja tässä sitten kodin kolme tyttöä, Inka ja Tuuli ja Titta. Vakava paikka, tästä voi alkaa vaikka viidentoista vuoden ystävyys....1259198.jpgLulu teki tällävälin tuttuutta perheen isän kanssa ja tilasi Titalle pienen pissatarhan ulko-oven viereen ja portaitten alle, jos sataa ja jos tulee paljon paljon lunta tai hurjan liukasta. Talot on otettu käyttöön vasta vuoden  alussa ja oikean tarhan tekoon päästään keväällä. Espoosta muutettiin ja siellä on  tavattu elämän ensimmäinen Jöötti, isosisän velipuoli Pappa, Heikintorilla! Maailma on pieni ja komea jöötti voi tehdä suuren vaikutuksen.

Uuden kodin mukavuuksiin kuuluu se, että viiden minuutin päässä on koirakoulu ja Titta pääsee Minnan kanssa jatkamaan opintoja sisätiloissa. Ainakin tämmöisellä loskakelillä kuin muuttoiltana sattui, mahtava tilaisuus keskittyä oppimaan ilman vilustumisvaaraa. Tässä eka kuva koirakon kontakti-ja talutusharjoituksesta, missä se sisko luuraa?1259249.jpgTässä katseen kohde on vielä Lulu, joka flirttailee opettaja-Annan kanssa, mutta pian frolicit tepsivät  ja kaksikosta tuli koirakko. Palkka on tärkeä juttu.1259297.jpgSen saa kun istuu ja killittää silmiin.