Hotellilta on 20 minuutin kävely Hyde Parkin Kensington Gardens- puolelle. En mene Hyde Parkin toiseen nurkkaan, jossa Speaker´s Cornerissa puhuin tasa-arvosta ja jouduin intialaisen tv-yhtiön ohjelmaan 60-luvulla . En mene moikkaamaan ratsastavan poliisin heppoja puiston reunan tallille, kukaan tuttu ei varmaan enää ole siellä. Kävin tekemässä juttua 80-luvulla , kun Cappuccino oli 4-vuotiaana koehevosena Helsingin poliisitallilla. En mene brittiystävälle kylään, hän on muuttanut Ranskaan eläkkeelle. Menen kyllin varhain kävelylle koirien paratiisiin. Portin luona on jo kotiinlähdössä Bobo, jonka toinen silmä on jouduttu poistamaan ja emäntä lupaa toimia opaskoirana, jos toinenkin viedään. Huomattavan tyylikäs kakkapussisäiliö kertoo, että koirilla on täällä lupa ulkoilla. Sen luvan on antanut aikanaan joku  kuninkaista ja se pitää. Juttelemme hetken ja kerron että omalla rodullani on helpompi silmäongelma ja kumma kyllä rouva tuntee jöötit. On katsellut Cruftsissa, muualla ei ole näkynyt. Siihenhän on helppo lisätä, että olen yhden kasvatin kanssa käynyt leikkimässä siellä special puppy-luokassa showta.- Ja seuraavalla kerralla kun tulet, tuot koirasi leikkimään tänne, hän vaatii. Lupaankin, koska elämässä pitää olla iloisia suunnitelmia. Tietysti Jännän ja lasten  pitää joskus päästä kuninkaalliseen puistoon juoksemaan kivojen kaverien kanssa. Jos tulee varhain, väkeä on vähän, muttasilloin voikin pojat merkata aamupostilla useamman puun. Suuria koiria juoksi määrätietoisesti reittiään ja ihmiset kävelivät hiekkateillä. Vasta kotiinlähtiessä otettiin taluttimet käyttöön ja kahden rescue-koiran tyytyväinen emäntä kertoi, että hän harjoitti molemmat erikseen tottelemaan kutsua luokse ja sen jälkeen molemmat ovat vapaina. On selvää, että vain ne tuovat koiriaan tänne, jotka  luottavat koiriinsa. Useita kymmeniä rotuja näen tunnin kuluessa ja saan tietää, että on eräitä, jotka ovat useimmiten hihnassa. Jackrusselin hampaanjäljet kaulallaan kulkee vanhaenglanninlammaskoira, jonka ystävänä on keskikokoinen villakoira. Nuolemisenestosuojus on kaulassa suojelemassa  haavoja. Ja kaiken saan tietää rouvan koirien Cruftsinkäyneistä sukulaisista. Nyt vasta tajuan miten Iso Juttu se show on. Täytyykö Mr.Merliiniä kunnioittaa enemmän  kuin muita, kun hän on siellä tepastellut. Eiköhän me katsota eteenpäin ja lähdetä uudelleen mukaan, ainakin siellä on kunnon kilpailu. Lupaan siis jo toisen kerran Kensingtonin puistossa, että koirat lähtee ensi vuonna Englantiin.Varmaan otan mukaan monta koiraa ja  kertakäyttösadetakin, sillä aurinkoiseen aamuntuntiin mahtui sadepilvi ja kylmä  tuulenpuuska. Fillariväki viiletti reittejä käyttäytyen huomaavaisesti, kuulin jopa vanhanajan kellonkilinää, jolla varoiteltiin kävelijöitä. Puisto oli tietysti siisti. Ei pulloja, ei tupakkiaskeja tai natsoja, ei papereita, ei koirankakkaa!

Parasta oli taas se, että sain niin paljon iloa ihan vieraísta koirista ja heidän ihmisensä juttelivat niinkuin vanhat tutut. Eläinrakkaus ON kansainvälinen ajokortti ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Eikä se kotimaassakaan huonosti toimi, kampanjani Kehu Koira Päivässä ei koskaan ole saanut negatiivista vastaanottoa.

Kokous MSIF-kollegojen kanssa sujui ja sain esitellä lyhyesti myös Lohen projektin, kun puhuttiin apurahoista nuorille tutkijoille. Koirangeenit-kotisivulla käy lähiaikoina muutama merkittävä asiasta kiinnostunut henkilö ja toivottavasti suomalaiset hakijat sopivin aihein lähestyvät MSIF:n hallussa olevia stipendiohjelmia.

Tapasin suomalaisen ikitutun, joka on käynyt rankan draamakoulun ja myös opettaa suomea Lontoossa. Kävimme organic-pizzalla ottaen alkupaloiksi Poppadums, joita Teija lähetti meille kauan sitten labu-Papan vielä eläessä.Ja jälkiruokana hyvien pizzojen päälle  porkkana- ja sitruuna piirasta . Vanhoja muisteltiin, koiria ja hevosia Pusulan ja Paksalon ajoilta. Teija tunnustaa, että joskus  pelottaa  Lontoossa, vaikka on siellä vuosia asunut, mutta joitain vaaroja voi viisaasti välttää. Seuraavan näytelmän ensi-iltaan täytyy kyllä mennä.

Niin ja HEVOSET olivat pääosassa sillä treffillä, jonka ILPH:n Jenny Benhamin  ja Caroline Heardin kanssa saimme sopimaan ohjelmaan. Teemme yhteistyötä teurashevoskuljetusten korjaamiseksi EU-alueella ja suomalaisten nimimäärä Hevosten puolesta -adressissa mykisti nämä järjestöaktiivit.Saattelin tytöt tuubiin ja yritimme matkalla hakea kuvaan hevosta vaikka kaupan ikkunasta, mutta ei löytynyt. Maskottina toimi  Tallinnasta saamani kultakoru. Yhdistämme voimat ja yritämme EU-teitä vaikuttaa kuljetusten inhimillistämiseen ja hevosten viimeisen matkan lyhentämiseen.  Katso www.ILPH.org  ja  www.hevostenpuolesta.fi.

Kaikki suunnitellut tehtävät hoituivat hienosti, treffit onnistuivat iloisesti ja tulihan tulevaisuuden lupaus annetuksi omille koirille ja niiden kavereille ensi vuodeksi. Onnekas sattuma oli vielä lentokentällä tavata Pia, tuttu tallivuosilta Tähkälästä. Mistyn ja Minkin kirjoja ja vanhoja hevoshulluja lukee nyt hänen tyttärensä, uusi hevoshullu. Pia on eläinlääkäri ja oli ollut Lontoossa eläinten eettisen kohtelun kongressissa. Maailma on pieni ja tärkeät asiat yhteisiä.  Pikaiset kuulumiset katkesivat lennon lähtöön. Omani BA jäi kyllä kentälle, kun Pian kyyti Finnair nousi. Kotiinpaluuni venyi kuudella tunnilla. Uneton yö lentokentällä ei kuitenkaan harmita, jos vaihtoehto on rikkinäisellä koneella lento. Onneksi EI ollut koiraa mukana! Ja ensi vuonna mennäänkin autoilla Ranskan kautta, ei lennetä. Tultava on, sillä Jimmy lupasi olla puistossa tennispallonsa kanssa.