2016665.jpgPaljon onneeaaa vaan umanoma taikurimerlin, jota ensin kutsuttiin melliksi. Kun kaikki luuli nelliksi tai muuten vaan tytöksi  ja jööttityttökin löytyi melli- nimellä, hän vaihtoi  nimen Rölliksi. Hetken päästä huomattiin että Röllejä oli liikaa ja otettiin takaisin lähes alkuperäinen nimi MERLIINI.

Erikoisnäyttelyssä 2005 poika oli paras junioriuros Per Erik Wallinin mielestä, vaikka hänellä olikin kuusi tikkiä otsalla ohdakkeenpiikin vuoksi. Narttujen tuomari piti tikkejä niin suurena kosmeettisena haittana, että paras juniori oli sitten sileäotsainen ujo tyttö.

Poika meni tikittömänä Voittajanäyttelyyn ja Mamman evästys oli: Tittelin kanssa kotiin! Pekka Teini oli tuomari, jolle ei oltu meidän perheestä koskaan mitään koiraa näytettykään, mutta hän katsoi komeitten poikien ryhmää tarkasti ja ojensi kätensä onnitteluun ennenkuin arvattiinkaan "Nätti paketti" oli JV-05.

Äiti oli JV-01, mutta eihän tittelit ole perinnöllisiä? Hieman kiirus tuli, mutta selviteltiin asiat ja lähdettiin ekana Suomi-jööttinä Cruftsin vihreille veroille kaikkien ystävien onnentoivotukset mukana. Inka lähti henkilökohtaiseksi chauffööriksi, lento Lontooseen, vuokra-autolla Snow Hill Farmille Kyran luo näyttämään, minkälaisen pojanpojan hänen kasvattinsa My eli Lilli oli meille toimittanut. Hieno reissu, sujuvasti Birminghamiin majailemaan Hiltoniin viiden minuutin päähän näyttelypaikasta. Special junior- luokkavoitto tuli helposti, kun ei muita ollut. Mutta kun parasta urosta valittiin, neljän joukossa oltiin ja Anita Whitmarsh lähetti nuorimman ihan viisaasti varttumaan. Hänen mielestään varsinkin urosjöötti on valmis vasta 4-vuotiaana. Tulevaisuus näyttää, sattuuko niin hyvä tuuri, että Merliini pääsee tulevana ikävuonnaan esiintymään tälle tuomarille, Maikun ottamassa saunapallilla-kuvassa Merliini on 2016760.jpgpari kuukautta vaille 4 v.

JV-05, EstV-06, Fin Mva, Est Mva, Ltu Mva, Lv Mva, Int Ch kirjaimia hankittiin nimen eteen tuossa järjestyksessä.

Sisko Maija (Maijapoppanen) sai viime vuonna ekana Suomi-jööttinä Amerikan valion arvon valmiiksi heti kun AKC oli hyväksynyt rotumme virallisesti . Kutsu Long Beachin Eucanuba Nationaliin oli jotain aika 1121558.jpgerikoista näin pienen kasvattajan uralla.  Maija oli USA:n paras narttu, ohi meni vain Kanadasta tullut kaunokki ja kaikista nartuista vain nämä kaksi saivat Crufts-kutsun. Hans Lehtinen oli yksi harvoista eurooppalaisista tuomareista upeassa näyttelyssä. Maija on jo kuvassa pari viikkoa kantavana shown Ropille Aros Brave Brewsterille, joka ei myöskään käyttänyt kutsuaan ja lähtenyt Eurooppaan saakka showaamaan. Amerikkakin on jo kyllin työläs etäisyyksien vuoksi.

South Carolinassa asuu terapia- ja avustajakoulutuksen saanut Onnenpoika Lucky eli Pip, jota tässä on tullut moikkaamaan pari kuukautta sitten Marilynne McKayn jöötti Marta Atlantasta. Pip ei ollut tavannut oman 2016846.jpgrodun edustajaa sen koomin kun lensi  Maijan ja Harrin(Harripotteri) kanssa Houstoniin.  Pipin ja Maijan kodit ovat juuri sopivat ja elämä oikeata koiranelämää.  Harrin elämä jäi lyhyeksi, kun sen elimistöön joutui  ihmisten lääkkeitä. Vein pennut itse määränpäähän tarkastaakseni kodit ja kaikki pennut olivat varmuuden vuoksi myös paluulipussani, hyvien koiraystävien neuvoja kuunnellen. Ymmärsin miksi varoiteltiin, mutta Pip oli menossa parhaaseen mahdolliseen kotiin, se oli varmaa. Jenkkielokuvan voisi tehdä Maijasta, saatiin hänenkin muutolleen Happy End, vaikka todella hämmästyttäviä käänteitä tsunamin aikaan tarjoiltiin. Pentujenvienti sai aikaan merkillisen luvun elämäni kirjaan.

Pentueen toinen harmaa poika asuu Turussa , Jännän kanssa veimme pojan bussilla perille saakka ja Peukku, Mr.Peukaloinen on onnellinen koira hyvässä kodissa. Aina silloin kun matka vie Turkuun, pyrimme tapaamaan harmaata herrasmiestä.2017053.jpgEila-emännän omaa kultaa treffaamassa pikkuveli Julle ja pikkusisko Lili  viime kesän näyttelyreissulla.

Tänään tästä kuvasta on noin neljä vuotta aikaa. Jännän ekat pennut viikon vanhoina marraskuun alussa 2004.Neljä poikaa ja yksi tyttö. 2017956.jpgLasten isä Onni (Konnunkodon Ascar Aasa) poistui elämästä samoihin aikoihin kuin Harripotteri, myös tapaturmaisesti. Harrin kynttilä paloi pihalla kun saimme sytyttää sen viereen toisen - uuden vuoden alussa 2006.2017107.jpgMeillä on Onnista elävä muisto Merliinin hahmossa ja koska Jännän kahden nuoremmankin pentueen isät ovat Onnin puoliveljiä, samaa katsetta ja elettä ja luonnetta löytyy niistäkin veitikoista.