Kyllä meitä nyt pidetään hyvänä - ollaan saatu Willicon Eveltä ensin ja  Maikulta myös kansainvälistä kaunistusta blogille. Ja me vaan kirjoitellaan ja muistellaan ja kuvitetaan ihan keskitason digitaskusta. Hauskaa on kumminkin käväistä noilla muilla palkituilla blogisivuilla. Tämmönen keijukainen/enkeli saatiin tuplasti :2029021.jpgLuvataan päivitellä ja pysyä samanlaisena, ei mitään pinnistelyjä tarvita, jos tämmöisenä huomioidaan.

On pari muutakin lähipäivien uutista, jotka meinasi jäädä kuntavaalien jalkoihin. Lili esiintyy FST:n sarjassa Hund biten. Kuulokoiran vuoro on 18.11 ja uusinta seuraavana päivänä. Toinen Lilin PR-työ jööttien hyväksi on oma luku kirjassa Sankarikoirat, jonka on koonnut Kaisa Stranden ja julkaisee Edita. Joululahjakirjaksi povaavat. Pakko julkaista nyt tämä kesäinen sivukuva, jonka Maikku otti meillä. Lienee pienen työläisemme eka sivukuva....Sievä tyttö ja taitava töissä. Silloin tällöin vaaditaan painonvartiointia, kun Lili tulee lapsuuskotiin ja  verrataan Lulun ja muu sukulaislauman kanssa. Selvästi Lilin kotona on perheen yhteiset2029042.jpgsäännölliset ruoka-ajat ja hyvät kokit ja Lili  saa ehkä joskus ylimääräisen annoksen. Mutta viikossa ruokalukutaito käyttöön ja neiti on tyylikäs.

Oinasjoki tulvii ja sorakuorma pihassa vaatii levittämistä savisiin paikkoihin laajennetussa tarhassa. Kun oikein sataa, edellinen sora on rientänyt jokea kohti. Ja satanut kyllä onkin, melkein omputkin tippuu jatkuvassa suihkussa. Puun alta kun keräilee, saa tietää myyrien tavan koristenakerrella kukin tyylillään. Altapäin järjestelmällisesti, ympäriämpäri leikitellen ja sitten vaan yksinkertaisesta syödä omppua nälkäänsä.2029076.jpgMeillä on yksi omppupuu, joka on marmeladintekolajike. Taitaa olla aika hapanta, vain Onni viitsii kuljetella silloin tällöin ompun sinne ja tänne, mutta kukaan ei innostu leikkimään sen kanssa. Eikä Onni nappaa puusta Tiukun tyyliin, vaan poimii pudokkaan.  Lyttyyn menevät muumipallot kelpaavat joskus Lululle ja Julelle vierivieressä juoksuleikkiin, pellavainen repimisriepu kestää hyvin ja muutamat ulkokäyttöön päätyneet solmunarut saavat joskus matkustaa jonkun suussa pikkupätkän pihamaalla. Uusi lemmikkilelu sisällä on pikkusamojedi,  2029093.jpgjonka äänestäjä toi Vihdin vihreiden vaalikahveille. Ne järjestettiin eilen, vaalien jälkeen, kahvilassa nimeltä Pikkirilli, talossa nimeltä Käpykylä Vihdin kirkolla. Kestävän kehityksen mukaan juotiin kahvit oikeista mukeista ja kupeista,  kotitekoista pullaa tarjottiin ja huilu+kitara+laulu elävää musiikkia kuunneltiin. Ja viritettiin iloinen Globe Hopen luomus banderolli tarjoamaan silmänruokaa.2029133.jpgNeljä tulevaa vuotta täplittyy valtuustotyöllä ja saattaa olla , että olenkin valtuuston veteraanein jäsen. Jaaha, ei ainakaan ole ikärasisteja äänestäjät täällä. Tasa-arvon kannalta mainio valtuusto, naisenemmistö. 2029290.jpgLuulen että pitää oikein pukeutua ja lainaankin Lululta Seinäjoen ystävien antamaa kaulapantaa, josta kuva otettiin hänen otsallaan......

PS.Jatkoa eiliseen tänään sunnuntaina, pakkasta oli ja piha kivasti kuivunut. Hiekkakasassa olikin pakkasen kovettama porras, tehtiin perhekuva kun harvinaista kyllä AURINKO nousi aamuleikkien aikaan. Kukaan ei saanut lupaa kiivetä hiekkamäen huipulle, vain Julle salamana leikki vuorikaurista heti kun mentiin hämärissä ulos.2030832.jpgMamma ja kolmen pentueen kotilapset ja loma-Onni, jonka naamasta näkee kysymysmerkin: Kai tästä tulee palkka? Ammattimalli ei mielellään kuvauta itseään ilmaiseksi.