Joulukuisen Voittaja-näyttelyn viikonloppuun mahtui Jännän perheellä paljon ohjelmaa. Titta-missi oli lupautunut Millan Ikämiesten kanssa rotuständille hurmaamaan ohikulkijoita ja nautti huumorintajuisten ja komeitten herrojen seurasta ja ihmisten viihdyttämisestä monta tuntia. Nalle pian 13 ja Nuusku pian 12 osaavat ottaa kontaktia ihmisiin. Nuuskun serkuntyttö Titta taas vaatii ihmisiä rodun pariin, kun Milla ottaa kuvaa järjestämästään jööttien rotuesittelypisteestä. Kyllä vapaapalokuntalaiset osaa!2149268.jpg Me lähdimme Lulu -siskon kanssa puolenpäivän aikaan kotoa ja tultiin Messukeskuksen hotellille jo ennen yhtä.  Tärkeä joulutervehdysvisiitti oli ohjelmassa, joten tuttujen Vuolasvirta- palkittujen onnittelu jäi seuraavaan päivään. Kiinanharjakoira- ja jöötti- emännät saivat odottaa muistamisiaan seuraavaan päivään, kun punainen ja harmaa juniori lähtivät tonttulakeissaan toivottamaan  hyvää joulunaikaa isoisänsä äidin lapsuuskotiin Kulosaareen. Lilli Piccadilly- nimen antoi My:lle Kyran äiti Ulli Kyrklund ja kyllä hänelle tuli Fiiasta ja Vikingistä monet muistot mieleen, kun tonttutytöt tulivat kyläilylle.2146329.jpgHellan päällä on hemmottelua varten sulatettuna paistijauhelihaa, joten punahilkkaiset istuvat kuin partiolaiset valmiina toimintaan. Lulu kokeili, voisiko Ullilla sittenkin vielä olla oma koira, kyllä täällä vahtia tarvittaisiin, sille olisi jo oma paikka.2146344.jpg Lulu on mangusti-keikoillaan oppinut suhtautumaan luontevasti kaikkiin kulkuneuvoihin ja tästä asemasta poistuessa voi hieroa liikkuvalla lämmöllä molemmat emännän nilkat. Syliinkin pyydettiin ja tytöillä oli kunnia päästä istumaan samaan syliin, jossa isomummmu Lilli oli köllötellyt ensimmäisten viikkojensa aikana yllinkyllin.2146381.jpgEnsin harmaa saa onnentoivotukset tulevaan näyttelyynsä. Ja sitten punaista kehutaan Lillin äidin Fiian väriseksi. Lululla on esi-isä Vikingin väritys.2146386.jpgMuistelujen ja juttelujen jälkeen tontut ihmisineen lähtevät takaisin messukeskukseen. Titta suuntaa kotiin lohduttamaan Tuulia, joka ei kuumeen vuoksi päässyt lelukoirakisaan lähes 40-vuotiaan Pike-koiransa kanssa. Onneksi ensi vuonna on uusi kisa ja ikää handlerilla silloinkin riittävän vähän, kun kilpailla saavat alle 10-vuotiaat. Lulu ulkoilí ja meni huoneeseen lepäämään ja emäntä lähti hyväntekoon, aputassupinssit menivät hyvin kaupaksi, vaikka Soile ja Ansa eivät päässeetkään mukaan mallikoirakkona.Tässä harmaa kaunotar loikoo vielä sängyllä, mutta emännän poistuessa hän jäi boksiin niinkuin  hotellin tervetuloa-kirjeessä ehdotettiin. Lukemiseksi ostettu 2146403.jpgVuosikirja 2007 oli hauska ostos, siellä olivat Maikun ottamat ihanat kesäkuvat Lilista, Jännästä, Jullesta ja Merliinistä. Ja siellä oli hassu kuva Peukusta pentuna pissapaperin autonkuvaa ajellen. Luluahan ei siellä vielä ollut kuin Rollen ja Jännän 2007-pentueessa yhtenä nimenä. Yhdistyksen uuden lehden tuloskuviin olivat  mahtuneet enimmäkseen ensimmäisen sertin koirat, Lululla on liian monta. 

Syvä ihmetys, että meillä ei ollut juniorivoittajaan mitään paineita, vaikka äiti Jännä on JV-01 ensimmäisessä näyttelyssään ja veli Merliini JV-05, eihän tämmöinen titteli voi perinnöllinen olla. Mukana oli Jännän näyttelyssä muistaakseni aika liuta tyttöjä ja oli Merliininkin muutaman varman voittajan toiveet romutettava. Nyt oli meidän porukasta eniten show-elämää kokenut pikkuneiti asialla, mutta oli kiva että oli myös viisi kilpailijaa, joita emme olleet ennen tavanneet. Lulu oli varttunein joukosta ja rutiinilla oli arvonsa, vaikka hän ensimmäistä kertaa vierasti hampaiden katsomista keekoiltuaan pöydälle ensin kuin joku uimahyppyyn valmistuva olympiaurheilija. Tuomari Elina Haapaniemi otti väistelyn kevyesti, antoi namia ja  sanoi Se on ohi jo. "Erittäin oikea olemus ja hyvä ryhti" on tämän arvostelun ydin. Pöytäkuvakin saatiin, sillä Inkan luottositteri Tuire tuli vartavasten tallentamaan ainoata ERInomaista jun-narttua. Tuire oli tavannut Lulun viimeksi kämmenenkokoisena hoitaessaan Jänön pesuetta jonkun ulkomaankokoukseni ajan. Tuire tuli shiba-kehältä Merin kanssa, jonka shiba Akiko, Norjan Prinsessa, asuu Tuirella. Saimme monta kaunista kuvaa, kun odotimme vuoroa pöydällä.2151778.jpg

 Paras narttu- kehässä vain monitittelitäti Gerbera ohitti Lulun, taitaa olla viides kerta ja jos Geeba jaksaa Mamin voittoiässä vielä pyörähdellä, ovat he Lulun kanssa yhdessä vielä veteraanikehässä. Täti ja pikkulikkahan ovat sukulaisia: Geeban isä on Lulun isänäidin veli. Kolmanneksi tuli Tiukun äiti ja mallikopio Sasu, jota luulinkin nuortenluokan koiraksi kun pelkkää koiraa katselin.Neljäskin palkittu narttu oli veteraani. Onneksi Lulu osaa olla vanhojen seurassa, niiltä aina oppii.

Maikku, Lulun kummitäti oli myös vartavasten paikalla ja sai ylpeänä lellikistään  nauraa, kun hänen tuomansa kummilusikka kaivettiin Lulun tarvikkeitten joukosta, onnen amuletteja on niin monenlaisia. Ja tämänkin yhdeksännen serttinsä Lulu sai aikaan, kun handler luotti univormun "I love MY- västgötaspets" taikaan. Bonnie Benneker antoi oman  t-paitansa, kun Bonzo kävi 2002 sulhastelemassa Bamsken kanssa. Nyt paidasta on vain kuvio-osa namitaskullisen  kierrätysliivin selässä.Menestys on kumma juttu, ei ole vielä käytetty kertaakaan kirpparin Tazzia- housupukua, jossa piti juuri Lulua esittää. Jos on kaunis ja hyvä koira, handlerille riittää vanhat vaatteet.

Meillä oli  Maikun ja Tuiren lisäksi aika porukka onnentoivottajia ja tsemppaajia mukana tunnelmaa luomassa. Oli Lilin Hanna ja Vilho, Urhon Maaret ja Eerika, Erkku, Maarit, Kristankin kanssa oli treffit kun pieni Lotta-patsas lähti hänelle kotiin. Tuija oli omien tyttöjensä Karkin ja Maijan kanssa yöjunaillut Oulusta, hattua nostimme me showpaikan vieressä Holiday Innissä nukkuneet. Inka odotti puhelinviestiä ja Kristiina samoin, Aku-corgin Inka jännitti Lulua kuin omaansa osasyyllisenä Lulun näyttelyluuhaamiselle.

Onnitteluja piippaili puhelimiin, kun tulos selvisi . Kiitos kaikille onnentoivotuksista, vilpittömien ystävien kannustuksellahan pienet koirat nousevat tähdiksi ihan itsestään. Tietysti pitää olla hyvin tyypillinen jöötti ja tuomari joka tuntee rodun. Jos kahdenkymmenen nartun parvessa juniori on kakkonen, Jännä ja Rolle saavat olla ylpeitä, he ovat saaneet aikaan oikean helmen.

 Vilho oli iloinen koiransa siskon kivasta kisasta ja oli oikeastaan itse myös kuulokoirineen molemmat päivät "töissä", sillä hyötykoiraständillä pyöri YLEN FST- esittely koirakosta. Läksiäisiksi Vilho meni rotuständille moikkaamaan Jullen kummityttöä Vivaa, josta on paljon juteltu. Tyttöpentuja oli vain kaksi ja Viva tuli reilusti toiseksi. Poikapentuja oli kolme, Urhon kaveri ja naapuri Oiva voitti sen porukan.2146464.jpgPikkuinen Viva oli aloittanut ensimmäisen juoksunsa ja sen asian huomasivat Lulun kotiintullessa tuoksuista sekä kummisetä että hänen veljensä. Ja kun kotiin ehdittiin, olikin jo Peppi-siskon kyyti pihassa ja Titta tuli Trion täydentämään vähän ajan päästä. Siskot lähtevät huomenna rabies-rokotuksiaan uusimaan Vihdin kirkolle...

Mitään mitalikahveita ei juotu, mutta ensi viikonloppuna ehkä pikkuisen tanssahdellaan kolmannen JV-tittelin riemuksi... Ensin täytetään netissä Cruftsin ilmot Merliinille ja Lululle ja vahvistetaan että Hilton varauksemme on voimassa.2146534.jpg Ei siellä maailmalla sen kummempaa voi olla kuin Nummelan Citymarketissa, miettii Lulu. Mamin kunniaksi me mennään, 110 gramman alkupotista on alkanut kiva koiraperhe. Ja tällä kerralla me saadaan kuviakin vihreältä veralta, kun Maikku tulee kuvaamaan. Merliinin  debyytti -05 jäi ikuistamatta kun ei ollut kamerataitoisia tuttuja kehän laidalla.

 JV-arvostelu sekä Lulusta että Merliinistä on sivut-osiossa, jos Mamman paperi muuttojen jäljiltä löytyy, sekin on kiva laittaa esille. Ja tässä PS. viikonlopulle, Trio Tytöt  rabies yms. rokotuksilla Vihdin kunnaneläinlääkärillä Katri Wermundsenilla. Jonotamme, passit katsotaan ensin, sitten piikit ja namia tulee aina  piikin päälle, me tiedetään.2147483.jpgTöpöt Titta ja Lulu ovat vähän koppavina tässä, sillä Kulosaren visiitillä he olivat kuulleet niin monta kertaa olevansa kauniita ja tyylikkäitä myös töpöominaisuutensa vuoksi. Mutta on Pepin häntäkin tosi mallikas.