Hymy Hoo niinkuin harmaa oli pääsiäisilma paitsi se lauantain aurinkoinen paluumatka Lpr:sta . Västäräkki hyppeli pihassa jo eilen ja siksi päätettiin Onnin loman lopettajaisiksi pyrähtää Nummelaan Pyreneittenmastiffit ry:n Mätsäriin ja viedä vanhimmalle showkoiralle komea Ystävät Yhdessä-kierrätyspokaali. Emme ehtineet kuvaa napata kun iloinen pieni musta 15-vuotias veteraani jo kiiteli autolleen. Onnilla oli oma kisa kesken, hän edusti sekä tallikoiria että omaa rotuamme mallikkaasti ja pienten punaisten loppukehä oli menossa. 

Sitten päätettiin soittaa Onnin omalle Anulle, että olemme täällä vähän pitempään kuin ajateltiin, kun oli paljon kiltille pojalle kilttejä kavereita. Hurmaava suomenpystykorva Hely tavattiin ensin ujosti ja sitten useasti ja tultiin ystäviksi.1239705596_img-d41d8cd98f00b204e9800998eIsoja komeita koiria oli paljon, pieniä vähemmän ja Onnin iloksi mukaan oli tullut myös juuri pientä kilttiä koiraystävää kaipaava suloinen Kristina.1239706217_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Totta, Kristinalla on namia kädessä ja tassunkuvat polvissa ja Aputassu-pinssi pipossa ja Onnilla kerjuutassu vauhdissa. Vaikka Onnilla ei ollut valjaita, päätettiin antaa tytön vähän kokeilla valjakkoajoa, sillä pihalla oli sadevesikaivojen vuoksi kivasti viettoa. Voi sitä riemua, kun ajopeli lähti koiran perään, äitiä jo vähän pelotti tytön vauhtisilmä.1239706738_img-d41d8cd98f00b204e9800998eMutta vauhti laantui kun keksittiin heitellä namia radalle. Muut koirat ihmettelivät kauempana mitä tuo pikkuinen veijari tekee, valjakkoajo olisi paremmin heille sopivaa puuhaa.

Tästä sopii hypätä seuraavaan Hymykuvaan ja uutiseen, jonka Helmin emäntä lähetti. Näköishöötistään ylpeän Helmin kaverin Jurin sukulaisia saattoi olla eilen Nummelassakin, komeita malamuutteja nähtiin. Ja laitettiin artesaanille uusi tilaus: jos Helmillä on oma Höötti, Juri saa pian oman Huutin. 1239707183_img-d41d8cd98f00b204e9800998eEn tiedä lainkaan, miten koneeni teki tästä kuvasta oman discoversion,  alkuperäisen löytää Helmin omalta sivulta (Svedala Oyster Pearl).

LPR-retkeläiset kuvattiin naapurintyttöjen kanssa, mutta kun isompi joukko vieraita oli jaffajuhlissa, unohdettiin kamera kokonaan. Yritettiin etsiä Jullen uran huippuhetket rusetteina ja pokaaleina, mutta ei meillä ole mitään arkistoa eikä rusettien takana mitään lue. Tässä on nyt ainakin uudet tärkeät ja vähän vanhempia. Ja se uusi Roydon-lehmipaimenkoirasohvapeite.1239708091_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Vakavina ollaan, sillä urheilua harrastavat Pinja, Saila ja Janika tietävät kuinka monta reissua Julle rusettien perässä kulki, jos vertaa vaikka Jännä-Mammaan. Nyt on maalit tehty ja urakka ohi ja kolmevuotispäivät on seuraava juhlahetki. Iloinen pikkupoika ei välitä, vaikka  vieläkin "pää voisi olla vähän miehekkäämpi". Ehdittiin vaihtamaan Julle Rigan kesänäyttelyssä valioluokkaan, mutta ei toivota että poika siihen mennessä machontuu. Kun ollaan etsitty Ruotsista Lululle sulhasta, yksi suosittu ehdokas on naamaltaan ihan samanlainen  kaitakuono. Jullella on nyt harteillaan Krösaskogens-geenien siirtäminen suomalaiseen jööttikansaan.  Cowboyn kasvattaja lupaa löytää hyvän sulhon Lululle. Häntäkin kiinnostaa mihin ketjuun hänen Brunonsa helmiä liitetään.

1239708818_img-d41d8cd98f00b204e9800998eIhan muuta maailmaa edusti tiistai-illan retki Kirkkonummelle, jossa houkutti kahden ystäväni kulttuuritarjous. Inkeri Kilpinen on kirjoittanut näytelmän Eino Leino ja rakkaus, siinä naispääosat ja Leinon teksteihin sävelletyt laulut esittää oopperalaulaja Johanna Tuomi. Näillä tutuilla naisilla on tiimissä teatterinjohtaja, näyttelijä Arimo Haltsonen, mainio Leino ja pianistina kapellimestari Ari Ismälä. Kun aina koiraväen kanssa tavataan vain koira-asioissa, Lulu halusi tarjota isänsä kasvattajalle Ingalle erilaisen tapahtuman. Onneksi Ingan ilta oli vapaa, nautittiin runoista ja kulttuurihistoriasta ja lauluista. Eikä mestarikirjailija ole mitenkään vieras koiraväelle. Eino Leinon Musti on syvällinen koirakirja, siitä puhuen otettiin kuva  illan pimetessä, Johanna muikisteli ruispizzan jämille .1239813144_img-d41d8cd98f00b204e9800998eReunat on  oikein hyviä koiratuliaisia ja ne otettiin muikeina vastaan kun tulin kotiin.