Oikuinkihanaa kun viileni- täyskesä kukkii koiratarhassakin. Siellä on kuin reservaatissa  kaikki ne niittykukat jotka kesään kuuluu, neljänlaiset apilat, kahdenlaiset virnat, päivänkakkara, lemmikki, sauniot, matarat, punainenkin siankärsämö ja monimuu tuttu. Yritän saada siirrettyä tai kylvettyä taloneduspellolle kelloja ja kulleroita, se on siihen ihan hyvä. Paksalon taivaallisia niittyjä kelloperheineen tulee kyllä ikävä ja kyllä se isokierto pitäis hakea sieltä naapurin omppupuitten alta tänne, sen kukat on taideteoksia. Kasvinhakuretki Paksaloon laitettu allakkaan. Vaikka täälläkin näkee neliömetrillä 20 erilaista luonnonkasvia, ne aarteet joista tykkää, pitää haalia pihaan.  Ja kumminkin jokainen  kukka ansaitsee tulla ihailluksi ihan yksin. Tämä yksinäinen harakankello ei odota seurakseen kissan, kurjen, varsan tai ukonkelloa, mutta ei pane pahakseen jos ne jostain siunaantuu naapuriksi. Keväällä napsin pois vain voikukat, osan juurineen Linkkerin namiksi, sillä voikukka muuten valloittaa koko pihan .  Nyt on tasapaino hyvä, voikukkia on sallittu määrä, siellä täällä silloin tällöin kukkii vielä pikkuaurinkoinen, kun keväällä ei annettu.

Odotellaan jännityksellä Vantun ja Jullen pesueen maailmaantuloa ja Jullea kosii jo toinenkin vaimo. Luonnollinen taito astua onkin peräkamarin pojan valtti! Toinen lisääntymiseen liittyvä uutinen on Lulun juoksun alku ja autojunalippu Ouluun on jo tilattu. ON sitä matkustettu Hollantiin viemään Bonzon siemeniä ja matkustettu Saksaan Jännän knassa hakemaan niitä Hollanninjalostuksen hedelmiä. Nyt  mennään eri suuntaan Jööttilandiaan tapaamaan arvosulhasta. Hankkeen yllä leijuu ainutkertaisuus ja jos häämatka onnistuu, Lulu matkustaa ajoissa Englantiin pentujaan synnyttämään. Hovikelpoisten lasten vuoksi täytyy nähdä vähän vaivaa. Sisko Lili tulee mukaan ja esittelee loman ohella Vilhon kanssa kuuloavustajan töitään etäsukulaisille. Lili ja kotiväki toivottavat kaikille tutuille bloginkurkkaajille yhtä jännittävää heinäkuuta ja loppukesää.

Kuvassa ristiin rastiin tulevia äitejä ja isiä ja tätejä ja setiä mutta vain yksi isoäiti! Peukkuja saa pitää kaikille suunnitelmille ja olemassaoleville hankkeille! Kiitos!

Helle hiillostaa ja  talo vaihtaa väriä kulleronkeltaiseksi. Yhden kesäpäivän uutinen ehditään laittaa päivitykseksi. Tampereen vipit tuli pihaan, Tiuku ja Onni pääsi tarhailemaan Romin kanssa, Onni sai pokaalin herrasmieskäytöksestä ja Nalleneva-kaksikko pääsi viileimpään mahdolliseen lepopaikkaan, Jullen ja Vantun  häämökkiin. Ihmiset lähti Nummelaan Mannan ihmemaahan kirpparille, Il Puntoon syömään ja sitten kaunista Linkkeriä katsomaan Vanjärvelle. Komea herra on uudessa Hippoksen esitteessä, jota Tumppi tahtoi näyttää myös Jutulle. Juttu nyt on nähnyt livenä kotioriin siitä saakka kun vuoden vanhana muutti Mockan kaveriksi Pikkurillin eli Iitun jättämään jöötinpaikkaan. Tämä riittää elonmerkiksi tähän väliin. Lisää tulee kun ehditään, katsotaan nyt talonväri pikasesti.

Ihan oikeita kirjeitä tulee vielä, spostit ja tekstiviestit ja blogikommentit eivät ole ainoa kommunikaatio. Siitä pidän kiinni, että vastaan kaikensorttisiin, facebookaamaan vaan en ole suostunut. Jotenkin oikeampia on suoremmat henkilökohtaisemmat kontaktit .  Sitä en enää ihmettele miten ihmisillä on aikaa verkkoiluun. Juhannusillallisella selvisikin, työkseen verkossa toimiva ystävä tietää, miten blogit virkoaa maanantaina, pyhien jälkeen varsinkin. Niissä ja feississä surffataan työaikana. Ja työnantajat ovat vasta nyt ryhtyneet tsekkailemaan mihin kellonaikoihin ihmiset netissä hoitaa henk-koht- virtuaalisuuttaan.  Tunnustan että Linkedinistä on löytynyt opiskelukavereita USA:n vuosilta ja meilejä on muutama liikkunut Japani, Montana, HongKong, Oman, Kuwait- asteikoilla. Se on hauskaa, kun kuulee kymmenien vuosien takaisilta tutuilta missä he nyt vaikuttavat. Eikä se meillä ole työnantajan ajasta poissa, mutta työnohjaaja koirat motkottavat silti. Tässä ei tulkkia tarvita: Tule ulos, jätä se kone nyt yksin. Me ei jakseta odottaa, lenkille NYT!

Parin viime viikon postit olivat kertaalleen lukaistuina pöydällä ja odottivat lisälukuaan. No nyt, kauniin päivän pitkien koiralenkkien jälkeen niitetyillä pelloilla, kirjekuorien avaaminen on oikeastaan jännä rituaali, lepohetki. Onneksi on ihmisiä, jotka vielä osaavat kirjoittaa paperille kynällä ja viitsivät viedä kirjeen postiinkin. Jos oikein tarkkoja ollaan , niin käsinkirjoitettu kutsu todella tarkoittaa jotain, niihin juhliin odotetaan, sinne kokee olevansa  tervetullut. Siksi heinäkuun alun Minnan ja Saken hopeahäät navetanvintillä ja Sonjan elokuun alun rippijuhlat kirkossa ja kotona saavat allakkaan varauksen. Ei mikään koiranäyttely mene niiden ohi, Lulu Ruotsinmatkaa ainoastaan jännitetään. Se tulee omalla ajallaan ja sitä ei voi siirtää. Siitäkin on kirje sulhon ajo-ohjein, ihan vanhanaikaisesti. Tänään olikin jo hyvänsään aika saada kurnuttavalle sammakolle aurinkoenergiaa. "Hyvääpäivääkirvesvartta"- asetelmaan asettautunut sammakkopari hämmästyttää joskus vieraita, vaikka vain toisella on ääni.Tänään tehdään vielä elokuun Ystävät Yhdessä- tapahtumaan lehteä ja laitetaan Tulikäpälän  Millalle viestiä saataisko taas joku kiva lainajöötti julkkis-agilityyn. Nekku pärjäsi mainiosti viime kesänä Kari Vepsän koirana.

Lemmikeistä, jotka ovat enemmän kuin lemmikkejä, esitellään lehdessä kuulokoira, diabetes-vahti, syöpäetsijäkoira, terapiakoira ja tavan mukaan  tietysti aputassut, joille jokakesäinen tapahtuma kerää mätsärillä varoja. Maaliskuisella Cruft´s matkalla kuvasin näitä humanity-koirien liivejä  muistiin, Suomessahan on otettava oppia ja mallia niistä maista, joissa koirien käyttö on meikäläistä toimintaa edellä.

Tähän vielä päivän  piristeeksi onnentoivotukset Merliiniltä vanharouva Sasulle, joka on Rovaniemellä pyörähtynyt kauneuskisaan ja ROPsahtanut, ei rupsahtanut ollenkaan. Viime kesänä nuorimies -vsp suorastaan maastoutui Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa vierellä, ja tekisi sen varmaan uudelleenkin.Tuomarina oli silloin Raisiossa  ja tänään Lapissa Maija Mäkinen, joka arvostaa hyvässä koirassa tervettä liikettä ja iloista olemusta. Täytyy varmaan  täsmätä koirille uusi treffi tänä kesänä. Merliinin kauneudentajuun liittyy iän kunnioitus kuin luonnostaan, sillä hän vietti lapsuutensa isomummu Lillin kainaloisena.

Pikkumummu Lili on lopullisesti ottanut tuon kunnianimen käyttöön, kun toimittaja kuulokoirajutussa itsepintaisesti kirjoitti Lilli. Tässä mamma Jännä ja tytär Lilli  saavat tavata Vihdin kirkonkylän taideraitilla mammutit. Tosin takana haukkuva iso sekarotukoira kiinnostaa tyttöjä enemmän kuin risuteokset, mutta näin näkyy myös Vilhon housunlahkeessa liekkikuvio, kuin olisi tulikäpäliä taluttamassa.

 On siellä paljon muutakin katsottavaa, omat suosikkini Wichtis ry:n kesätaiteessa ovat entisen osuupankin ikkunassa köpöttelevät varsat, tuohella päällystetyt pitkäjalat.Aika hauskasti naapuritalo tien toisella puolella tulee mukaan kuvaan ja tekee lisää taidetta pankin ikkunaan. Täytyy näyttää nämäkin veitikat tulevana tiistaina Tampereen Vip-vieraille, joille on luvattu myös retki Oiva-prinssin laitumelle.

Jos ei tämä sadekeli nyt oikein ihannejuhannukselta näytä, ainahan voi toivoa parempaa joulua. Ja muistella menneitä.

Helsingissä asuessa, eläimettömänä, kävelin ystävän kanssa Hietaniemeen uimaan, paljain jaloin, helteessä lauloimme Joululauluja viilennykseksi, siitä tämä otsikko.

Ja tässä juhannuskortti, joita ei lähetetä. Äitini nuoruudessaan tekemä tyynynpäällinen, jota Brysselintutut suurentelivat muutama vuosi sitten huoneentauluksi, kun meileillä lähetin sen heille. On ollut blogissa ennenkin, mutta pysyy ja pysyy hyvänä kuin kansanlaulu.

Jos olisi kuttuja ja hepoja vielä, tänään tekisin ne kerput, jotka syödään jouluna. Kukkaansa odottavat horsmat jättäisin paikkapaikoin juhlistamaan maisemaa.

Jos asuisin vielä Paksalossa, kävelisin Alhopuron koivikkoon hevosten kanssa,  menisin myöhään että tien liikenne ei kuulu, olisi vain linnunlaulut ja valkolehdokit. Hevosilla keskikesän kiiltävä  puku  ja markankuvat, aurinko leikkisi lautasilla kultaperhosina. Niin aurinkoahan olisi, jos olisi pilvetön ilta.

HYVÄÄ JUHANNUSTA kaikille pilvillä ja ilman! Kaikissa pihan pöntöissä on onnellista lintuelämää, amppelimasikat on orava vienyt, kesä on keskellä ja kesken. Odotamme Lulun kesähäitä, ilmalla ei siihen asiaan ole sanomista puoleen eikä toiseen. 

Sen kunniaksi tähän Lulun isin ja äidin hääkuva ja toivomus että kaikki menee yhtähyvin. Onnentoivottajia ja myötäeläjiä ainakin on samat joukot kuin näillä onnellisilla ja vielä joukko lisää matkojen takana. Taidetaan tehdä vielä juhannustaiat tulevaisuuden turvaksi.

Pieni kuva nyt tämän päivän jälleennäkemisestä, kun Olledolle ja Lulu palasivat hyvin hyvin märältä Rigan reissulta. Rusetteja ja mitaleita ja pokaaleja mammalle tuliaisiksi. Poika sai valmiiksi Latvian valion, mutta cacibien väli on 2 pv niukka, vielä yksi pitää poimia, jotta CIB on valmis.Oltiin kivassa seurassa Sukokan matkalla, jossa tunnelma korvasi kauniin ilman puutteen. Ei mitään huimaa kisaa, kun sisko ja sen veli kaksin kisasi, semmoisia hae-pois-rusetteja niinkuin muutkin Baltiasta hakee. Onneksi oli roduntuntevat tuomarit, joitten avostelut oli kiva saada. Veli " a beautiful specimen" voitti lauantaina (Geir Nordahl Pedersen, Norja) ja sisko "a strong lady" voitti sunnuntaina (Gerard Jipping,Hollanti).  Käytiin myös parikehässä PR-mielessä, vaikka häntä ja töpö ja harmaa ja punainen on selvästi eripari! Kiva kuulla kun ne kuuluttavat"rietumgotu spics". Kannatti mennä, sillä perheet tulivat tutkiskelemaan ja kuvaamaan rotua, kun kuljeskeltiin tapamme mukaan kaupoilla ja tuttuja tapaamassa eri kehillä. Japanilainen tuomari oli tosi ilahtunut päästessään lähikontaktiin käytävällä ja ryhmäkehässä hän kävi kuvaamassa Lulua ja norrbottenspetsiä ja paria muuta omaan arkistoonsa.

Eniten kumminkin ilahtui Elizabeta, joka sai talutella molempia jööttejä ja perhe on kallistumassa kolmen vuoden corgin etsinnästä uuteen rotuun. Kukaan ei koskaan pysähtynyt kertomaan heille corgien roduista tai antanut leperrellä ja talutella ja halata ja tutustua. Lapsiystävät ovat Lululle ja Jullelle arkea ja sunnuntaita. Ei olisi kivaa olla semmoinen  näyttelykoira, joka kököttää häkissä ja kiertää pari kiekkaa kehässä ja lähtee kotiin tapaamatta ketään, saamatta uusia ystäviä. Taitaa Vantun ja Jullen toivotusta pentueesta lähteä Latviaan maan eka jöötti. Sepäse, toivotaan hyviä ultrauutisia  tällä viikolla.

Oma handlerimme Una auttoi kehässä ja oman bussin kanssamatkustajien kanssa vuorottelimme leirivahteina, sillä Una auttoi koko shown ajan sisääntulossa äitiään, näyttelyn eläinlääkäriä sirutarkastuksessa. Tässä ollaan valmiit pieneen kehätreeniin, kunhan tyhjän kehän edellinen  käyttäjä on valmis. Jullea  jo haukotuttaa, Unahan on tuttu viime kesältä, mitkä treenit?

Lisää kuvitusta ja kuulumisia tullee ennen unta. Nyt pestään häkkien pohjamatot ja hihnat ja pannat, jotka olivat mukana, häkit huuhtoutuu pihalla desinfketillä suihkutettuina. Sama sade tuli edellämme kotiinkin. Kiinnostavia keskusteluja kokeneitten kasvattajien kanssa ei joka reissulla saa, myötä- ja vastoinkäymisistä juttelemalla oppii. Täytyy sanoa, että aika helpolla olen päässyt, kun vain yksi todella omalaatuinen jarruttaja on tullut pienen kasvatustyöni polulle häiriöimään. Kenelläkään muulla ei  ollut sitä kokemusta, että pentujen isän kasvattaja kokee olevansa oikeutettu määräämään toisen kasvattajan sijoitusnartun kotia. Oli oikein jännitysnäytelmän meininkiä USA:ssa, mutta onneksi narttu pääsi hyvään kotiin ja sai ensimmäisten joukossa  champion-arvon, kun AKC  hyväksyi rotumme. Mielenkiintoiset meilit on kaikki tallella muistutuksena siitä, miten kovaa on kilpailu hyvistä koirista.

Rigan matkalla oli  bussillinen hyviä koiria, reilua väkeä, hyvin tilaa, väljästi koirille ja ihmisille. Ei kiirettä ja hoppua, taisi yksi kännykkä jäädä johonkin menomatkan ruokakauppaan, muuten kaikki sujui liukkaasti ja tyylillä. Saatiin pari kehäkuvaakin:Leena saa ROPiksi eurasier  Paten, tuomari Vija Klucniece hymyilee myös Arjan VSP-Blondille. Arja ehtii ottamaan dokumenttikuvan Jippingin tuomaroimista jööteistämme, Una ja Julle VSP, Lulu ROP. Kyllähän kehät venyisivät, jos kaikki ottaisivat tuomarin kanssa kuvia, mutta me nyt otettiin toisena päivänä, kun oli kamera mukana. Vähän tulee mieleen dokumentti Niilo ja Viivi viime syksyltä samassa hallissa. Kultamitali on varmaan Lulun vatsan alla ja hopeinen tuomarin kädessä. Rusetit on viety kehän reunalle.Olledolle

jo rentoutuu, mutta Lulu tekee sivukuvaa niinkuin olisi parempienkin perheitten showkoira. Lisää kuvia luvataan kun ehditään, jos ei huomenna sada, niitän Oiva-Oripojalle tuoretta tuliaista, kirjuutteu saa odottaa sadepäivää seuraavaa.