ja hetkeksi myös heinätyöt - nyt on aikaa selvitellä taas punaisen mökin sisuksia ja tehdä löytöjä muuton jäljiltä. Löytyi laatikollinen mitaleita, jihuu. Kuka olis uskonut, että elintarvikemuovirasian pohjalla kimaltelee metallinkappaleita, joiden saaminen joskus on tuntunut kivalta.Kai näistä erikoisin on tuo maanpuolustusmitali leijonan kuvalla. Se oli tunnustus ja ainoa palkka muutaman vuoden työstä sankarihevosen patsaan aikaansaamiseksi. Mutta siellä se nyt on Seinäjoella Törnävän puistossa ja aina ylpeänä sitä tervehdin. Muutaman vuoden talkoo tuntui oikealta kiitokselta niille sankareille, joita ilman Suomi ei olisi pärjännyt sodassa itsenäisyytensä puolesta. Muut prenikat ovat ratsastajainliiton ja kennelliiton merkkejä, joita ei olisi ilman hevosia ja koiria elämässäni. Äidin ja pojan juniorivoittajalaatat eivät saa seuraa, sillä Julle ei ole voittaja-näyttelyn aikaan enää juniori voidakseen edes tavoitella ikäluokan ykkösen paikkaa. Mutta riittää, että hän on ihan yhtä hyvä koira kuin isoveli ja mamma.
Veljesten lepokuva on ihan paikallaan laittaa tähän sadepäivän rauhan kunniaksi. Ja koska Sanni -rouva on aiheuttanut paljon innovatiivista aidanrakennusta, näytetään vielä viritys, jonka yli hän ei hyppää, koska metallilistat helisevät sarvissa kieltävästi. Kattikaveri Nadja on palaamassa kämpälle ja vasta kun ovi ensin laitetaan kiinni ja portti avataan kutun näkemättä miten se toimii, Sanni tulee karsinasta ja tarhasta oikeille ulkoiluille. Kuttu on niin neropatti, että en halua hänen tietävän miten portti toimii. Sanni tietää nyt myös sen,että ulkoilulle mennään vasta kun leveä kaulapanta on puettu vaikka sinistä koirantalutinta ei laitettaisikaan. Kun kyllin usein pääsee luvalla ulos omistaoloistaan, ei haikaile kaiken aikaa. Verkko oli kyllä viritettävä puuaidan päälle, sillä daami hyppäsi kuin paraskin estehevonen pois tarhastaan. Ei syömään vaan olemaan vapaa kuten se kuulu Monsieur Seguinin vuohi, joka oli ennenvanhaan ranskankirjoissa esimerkkinä "Kirjeitä Myllyltäni" kokoelmasta. Esteetikkona Sannilla on oman talonsa seinässä vanerilevyn kuvioista esiintaiotut Meren Elävät. Otan joku pv kuvan vain niistä, jo vähän liiduilla vahvisten delfiinejä ja otuksia, kun korottelin Sannin aitoja.
Kommentit