Mentiin Vihdin kirkolle ja kunnaneläinlääkärille tänään kauniina aurinkopäivänä. Ukkossateen raikastama maisema ja ilma eilisen helteen jäljiltä sopi oikein hyvin uutisten metsästykseen.
Uutiset oli iloisia, joten turhaan ei mamma Jännä ole käyttäytynyt kuin kantava narttu, viime päivinä jättänyt ruokaa aamulla, mennyt yksityisiin paikkoihin nukkumaan, laveasti venytellen.Ja onhan se vatsakin vähän jo pullahtanut, jonka uuden kahvila Pikkirillin portailla otetusta kuvastakin näkee. Neljä pientä uutta elämää tuikki ja pulputti ultran ruudun kuvassa. Sen kunniaksi olimme kaffella Piikalikan emännän ja saksanpaimenkoiria kasvattaneen ja omistaneen hevosistakin tutun Airin kanssa.
Jännälle ei kelvannut edes juusto sämpylästä, aamulla oli ruoka jäänyt koskematta. Nyt siirrytään herkkumenyyn nauttijaksi niinkuin pitää. Evästä pitää tarjota kiireettä, kolmesti päivässä, vähän kerrallaan. Neljä pientä maailmaa meille kyllä riittäisi. Viisi täyttä viikkoa vielä ja paripäivää päälle, niin tiedämme mitä Jännä ja Rolle saivat aikaan. Toivomme terveitä lapsia, joista tulee ihmisilleen reippaat ja kiltit koirat. Onneksi emäntä oli ostanut cittarista kahdella eurolla paperinarusta tehdyn haaleanpinkin hatun ja Airi opetteli käyttämään digipoloamme. Hattu oli olevinaan fiilistä juhlistava asia. Samalla reissulla käytiin vaihtamassa krooneja Jullen ja Viivin Tallinnanmatkaa varten. Parasta olla krooneina ruoka-ja taksirahoja, sanovat useammin matkaavat tutut ja varoittavat kortin käyttämisestä etelänaapurissa varmuuden vuoksi. Äidille tulee Röllin lisäksi Lili seuraneidiksi dogsitterien kanssa. Tai voihan olla, että tänä viikonloppuna Lili taitaa olla enemmän Röllin seuraneiti, sillä Jännä on jo rauhoittanut maailmansa - kiinnostunut itsestään ja vatsastaan eikä leiki lasten kanssa niinkuin ennen.
Ensi viikolla tehdään treffin tulevan Isi-Rollen kanssa. Myös Rollen äiti Vonne kävi moikkaamassa Bonzoa silloin kun olemuksesta jo huomasi pentueen olevan enemmän kuin ajatus.
Kommentit