Lauantaina oli nätti päivä ja Jullen ensi-esiintyminen junior-handler-haukkuna kesäystävänsäVilman kanssa. Ihan heti aluksi jo pentuna tavattu Bella luikerteli Jullen suosioon ja muistutti kovin paljon Viiviä samanikäisenä, nopea ja ystävällinen  ja vielä ohut, muttei hento.

Jätin pojan Vilmalle, jonka äiti ja mummo olivat mukana nauttimassa iltapäivän ulkoilusta ja Vilman ensiesiintymisestä tässä harrastuksessa. Kyllä parin kehän päästä näin Jullen tarkkailevan minua, mutta onneksi omat tuomaroitavani olivat pienet koirat ja pöydälle laitettuina vähän estivät näkyvyyttä. Silloin tällöin näin Vilman taluttavan tosi sujuvasti hyvin liikkuvaa kaveriaan ja uskoin että kaikki on hyvin. Julle ei kertaakaan haukahtanut ilmoittaakseen olemassaolostaan. Oli jännittävää, mutta omassa kehässä oli myös jännittävää. Mopsineiti purskahti pari rumaa sanaa ja vaikka se nauratti niin myös säikäytti. Muutama koira oli tuotu nimenomaan poistamaan pöytäpelkoa tai ujoutta, mutta tämä mopsidaami oli tullut pelottelemaan  tuomaria. Ei se komea oranssi tuomarinruusuke kultaisennoutajankuvalla tehnyt mitään vaikutusta mopsin itsetuntoon. Ja niin sen pitääkin olla, koira ei kuvia kumarra ja jos sattui sille päälle, ettei huvita mielistellä tai olla korrekti, niin pääsi isona komeana mopsina muistojeni joukkoon. On hyvä välillä säpsähtää.

Oli erinomaisen hauskaa saada arvostella kaksi oman rodun koiraa, jotka molemmat liikkuivat ruohikolla sujuvasti ja olivat hyväkäytöksisiä ympyrällä ja pöydällä. Sinisten ykköseni oli BIS-kehässä myös oikeiden tuomareiden mieleen ja jööttipoika sijoittui 8 joukosta kolmanneksi. Pääkaupunkiseudun kultaisten match shown voitti pentusamojedi, joka oli kuin karamelli! Ja oli käynyt kylvyssä tilaisuutta varten. Jos joku ei tiedä mitään mätsäristä, voi luulla  että on se on kaikin puolin leikkinäyttely. Se on ennenkaikkea hyväntuulinen harjoitusnäyttely,  jossa eri rotuiset koirat leppoisasti kulkevat parittain kehään ja toinen saa punaisen ja toinen  sinisen nauhan. Molemmat saattavat oikeassa näyttelyssä olla ERInomaisia yksilöitä, mutta tässä showssa ilmoittautumisjärjestyksen numeroiden mukaan tullaan kaksi kerrallaan kehään. Kukaan ei ryhdy kinaamaan, kun kovin pienen takana on tulossa kovin suuri. Tuomari voi vaihtaa järjestystä askelmitan erojen vuoksi. Hauskempaa antaa nopeamman pitempijalkaisen mennä edellä ja hitaamman jäljessä, jotta molempien liike pääsee oikeuksiinsa. Parina voi olla chihu ja amerikancockeri, on siinä vauhdilla eroa. Oikeassa näyttelyssä mennään aina numerojärjestyksessä, vaikka saman rodun kehässäkin joku on hitaampi ja toinen vauhdikkaampi liikkuja.

Mätsäreissä on hyvinhoidettuja, useimmiten iloisia koiria taluttujien kanssa, jotka eivät oleta etukäteen voittavansa tai motkota jälkeenpäin tuomioista. Hienoa on joskus oikeassa näyttelyssä yhtäkkiä tavata joku, joka kertoo muistavansa kiitoksella jotain leppoisaa mätsäritilannetta, jossa koira sai aikaa ja tottumusta käsittelyyn ja seuraava show oli helpompi. On mukavaa tuntea monen  rodun koiria ja niiden ihmisiä , joihin ensimmäinen kontakti on tullut mätsäreissä vuosien kuluessa. Mätsärituomari antaa aina koiralle hyvän kokemuksen ja ihmiselle koiran hyvä kokemus on parempi kuin rusetti.

Kun BIS-kehä oli ohi, piti vielä jutella hyvistä ja huonoista koiramaailman uutisista. Pitbull-kohu laajenee ja suomalaisten maine eettisenä koirakansana on kärsinyt pahan kolauksen. Kahvit ja voileivät ja sitten viheriön poikki junior-handler-koirakkoa tapaamaan. VILMAN puseroa koristaa ruusuke! Nuorin osallistuja ja ensikertalainen mätsärikävijä ystäväkoirineen on sijoittunut isojen tyttöjen kisassa viidenneksi. Monta kokeneempaa on jäänyt taakse. Se on hurraan arvoinen asia ja varsinkin kontaktia oli kehuttu. Reipasta ulkoilua kehän jälkeen oli kuvattu ja kysytty saako laittaa lehteen, kun tyttö ja koira olivat niin iloisia. Semmoinen  mätsäripäivä näillä kaveruksilla jää mieleen mukavana rusettina kesän lenkkeilyretkien päätteeksi.

Julle palaa kotiin tyytyväisenä ja jaksaa vielä leikkiä veli Onnin kanssa, joka on viikonloppukyläilyllä mamman ja veljien luona.

Ja blogista luetaan, että Emman Neakin oli Koneen kentällä. Kyllä tyttö moikkasi Jullen ja kertoi ,että kotona on jöötti. Mutta ei sanonut että Emma, siinä kohdassa oli ujo niinkuin äiti kirjoittaa. Oli kiva olla Emman elämän ratkaisevassa solmukohdassa avuksi, sillä perhe on tyytyväinen ja koira  onnellinen.