Tänään on jo tiistai ja semmosen raesateen saimme kokea, että kaikki edelliset samanlajin rummutukset varmasti voitti. Maapähkinöitä suuremmat erinomaiset jääpallukat hyppelivät ikkunoihin kuistilta niinkuin edellisellä kerralla, mutta nyt 25 minuuttia yhtämittaa. Luonnonihmeitä on hauska seurata, ja ihmisen keksintöjäkin luonnon tarkkailemiseksi on koettu.

Eilen illalla käytiin kasvattajagurun vinkistä tiineysoraakkelilla Jännän kanssa ja ihan totta ovella luki Tiineysoraakkeli. Ihmisultralla kurkittuna 4-5 pentua mönki, Rolle-isin emäntä näki ruudulta vipinät, itse pidin odottajaa kyljellään tyytyväisenä. Hyvä että mentiin ja kuulemma tämän tietäjän arvio heittää korkeintaan yhdellä. Neljä riittää meille oikein hyvin ja yhden vauvan tuleva ihmisäiti tuli kahville vatsaa tervehtimään Tapiolan mäkkärillä. Muut ulkopöydät oli jo korjattu tai kahvilat kiinni. Rollen kohteliaaseen isikäytökseen kuului oman ruudullisen pesän lainaaminen mamman automatkalle ja hyvin se palvelikin reissun eestaas ja saatiin vielä kotiinkin yksityispetiksi pentulaan siirtymistä odotellessa.Auton takapenkillä oli rentoa loikoilla kun ympärillä oli pienet seinät ja päätä voi lepuuttaa sievästi pehmeällä reunalla.

Vatsa näyttää jo melkoiselta ja toivotaankin että synnytyspäivä olisi jo vähän ennen 63.tta. Luemme Helena Koskentalon kirjaa "Parempaan pentutulokseen" ja siellä kerrotaan, että 56 vrk on ehdoton alaraja ja 70 yläraja. Pentulaatikkoa ei vielä ole sisustettu, mutta keittiövaaka ja lämpömittari ovat muuton jäljiltä tietyssä paikassa. 

Mamma on jo niin äititunnelmissa, ettei koe jäävänsä yksin, kun pojat lähtevät sateiselle tielle lenkkeilemään. Mamma kulkee ulkoiluinaan eestaas pihatietä, joka ei ole kurainen ollenkaan.

Jullella on vielä yksi pieni retki kotoa pois,  hän treenasi Vilman kanssa junior handleria varten sunnuntaina ja aikoo esiintyä Koneen kentällä ystävänsä kanssa lauantaina Pääkaupunkiseudun kultaisten 10v-juhlamatchissä. Tätä treeniä tehtiin märän päivän poutaisena iltana, kun oltiin naapurin Iron kanssa käyty Vantaalla Let´s go-showssa. Iro oli junioriboksereista ehdottomasti komein ja ainoa, joka ei keikkunut ketjun päässä, taitava ensiesiintyminen showkoirana. Tuomari oli Bosnia-Hertsegovinasta kotoisin ja tulkitsi kyllä jonkun muun rodun koon mukaan 10 kk ikäistä tiikeriämme, jota kaikki roduntuntijat pitävät isokokoisena ja raamikkaana.

Tuomarin ensimmäinen sana arvostelussa oli SMALL, mutta sattuuhan  sitä. Ne kaksi muuta olivat sitten varmaan Very Small, sillä ne olivat hintelämpiä ja matalampia. Meidän oman  rodun romanialainen tuomari oli ylikiltti ainakin uroksille, koska jakeli Erinomaista kaikille. Voihan  olla, että hänen uransa ensimmäiset jöötit pelmahtivat kehään juuri tässä näyttelyssä. Hampaat ja testikkelit jäi huomiotta, mutta liikettä saatiin näyttää.  Se on sentään aina hauskaa vaikka kenttä oli ruohoinen ja kuoppainen ja märkä.Saatiin hurratakin, kun Viivin poika Welmu sai  muotovalion valmiiksi. Tavattiin matkaseuralainen Viivi kehän reunalla tuuppaamassa poikaansa  kansainväliselle uralle vai oltiinko me sitä Liettuanmatkaa ehdottamassa? Tyttöjen sertin saajalle ei oltu enää hurraamassa, Pikku-Liekin sisko Ines napsi sen.

Tavattiin pikaisesti myös Lilli-serkku, joka oli ekaa kertaa näytillä. Kelin vuoksi surkuttelimme tuttua toyvillis Nemoa, joka turkkirotuna ei ollenkaan tykkää tämmöisistä keleistä.

Tärkeintä kumminkin oli viikonlopun leikeissä se, että uutisissa kerrottiin suomalaisten osanneen  tanssia ja keihäänheittoa paremmin kuin muun maailman väki. Koiranäyttelyitähän on joka viikonloppu, eurovision tanssikisaa ja MM-urheilua kerran vuodessa.