KUUSI VIIKKOA on viisikolla ikää ja elämä maistuu. Mamman ja poikien hyvä pikkuystävä Hilja kävi pikavisiitillä ja toivotaan että pian taas nähdään. Oli viisasta jättää ulkovaatteet päälle, sanoivat ihmiset.Lapsikontaktia ottamassa tässä kuvassa ovat Lulu ja Peppi. Hiljan paras uutinen on Pikkuveikka vauva, joka pian saa nimen.

Ollaan tultu tuolta takana näkyvän häkin ovien kautta tuvan puolelle ja se on aina niin mukava retki. Uusia ihmisiä tavataan  ja isoveikka Onnikin kävi emäntänsä Anun kanssa tarkastamassa tuleeko Pepin hännästä yhtä kiva kuin Onnilla on.  Kukaties  hoputtavat Peppiä mallinuralle, kun Onni jo osaa ja hallitsee kontaktit. Mutta tuolissa istuivat isot veljet ja mamma lohdutti heitä, ettei me niin pahoja olla vaikka on terävät hampaat. Katseltiin vaan ritilän takaa noita punaisia poikia ja päästiin yksi kerrallaan ihmisen kädessä katsomaan niitä ihan läheltä. Otettiin rauhallisesti eikä edes  kuvattu nenittelyjä, että tärkein asia ei sekoittuisi vähemmän tärkeään . Kyllä niitä kuvia ehditään tekemään.Hartaasti katsovat isopt veljet ja äiti, kun me leikimme tiikereitä ja leijonia häkissä makoilemalla hiljaa massullamme.

Osataan leikkiä yksin ja yhdessä ja kyllä maailmassa onkin paljon ihmeteltävää. Tuvan puolella on ihan eri lelutkin, jopa pikkukengät , joitten tarranauhaa saa avata - sulkea - avata- sulkea.. Ne on olleet jo isomamilla pentuna ja kuulemma kaikki jöötit oppivat nopsasti nauttimaan tarran äänestä, kun sen hampailla  avaa ja sitten se voi painaa nenällä takaisin ja taas se ärisee hiljaa  kun sitä avaa.  Hauskoja juttuja sanotaan älykkyyseväiksi ja virikkeiksi. Niitä saa kuulemma  kirpparilta .  Nyt kun pentukammarista on  pääsy keittiövälikköön ja pidämme vessaa siinä, pääsemme häkin kautta usein ihailijoiden huviksi myös tuvan puolelle.  Mamman kanssa leikimme matolla ja juoksemme uusien esteiden ympäri, tuolin, isojen poikien ison tyynypetin ja pöydänjalkojen.

Parasta maailmassa perheen jälkeen ovat ihmiset, sillä vieraatkin ihmiset ovat ihania, nekin jotka eivät meitä saa omaksi. Naapurin tyttöjen ystäväkäynnit ovat totuttaneet rajattomaan ihmisnälkään ja avoimuuteen. Ihmisiä  saa kiipeillä, ne istuvat lattialla ja jalkojen yli saa tehdä sarjahyppyjä. Ne lirkuttelevat ja niitä saa nuolaista poskelle ja aina niillä on samat sukat. Oikeastaan meidän tapaamiseemme kuuluu ehdottomasti pentuvierailusukat, jotka puetaan uusiin jalkoihin ja tuttuihin jalkoihin. Silloin ei tarvitse nuuhkia tai maistaa vieraita varpaita, vaan voimme  keskittyä ihmisen ja kasvoihin ja ääneen ja lullutteluun. Sitten kun olemme tutustuneet uusiin ihmisiin,voimme hauskuttaa heitä, kiipeillä laatikkojen päällä, ahtautua igluun, suorittaa  uuden tunnelin ja vanhan tunnelin läpijuoksun ja siirrellä leluja ja muita tavaroita.  Ja mamma saa myös huomiota ja rapsutusta ja sylittelyä ja silittelyä ja sitten esitämme vielä äiti&lapset episodin. Korvat on pystyssä kun ne kerran pystytettiin ja ihminen muistaa kertoa, että esiäiti Lilli tuli hänelle 8-viikkoisena luppakorvana 1989. No mutta! Selvästi olemme jalostaneet pystykorvaominaisuutta. Ollaan iloisia siitä,että olemme klassisen harmaita ja punaisia, että töpöt ovat ok ja se yksi häntä menee kivasti kiepille. Vaikki kuinka oltiin toivotettu tervetulleeksi liikaa valkoista  ja vaikka sinistä ja kokovalkoista ja pitkäkarvaista, niin me nyt ollaan varmaan juuri siitä syystä  rodunomaisen puhtaita. Saattaa olla niinkin, että kun ei vaadi pennuilta pelkkää ulkonäkökoiruutta, saakin kaikinpuolin kelpo pakkauksia. Eikä meitä  myydä otsikolla "palkituista vanhemmista", me saamme hyvät kodit ja ihmiset omana itsenämme ja esivanhempienkin suosituksella. Ja on siellä isosetä Papankin suositus taustalla, ja isosisko Maijan suositus ja Cowboy ja Bonzo, koko perhe.

Ja tietysti Isi ja Äiti.

Rolle ja Jännä, kiltit ja kauniit ja ihmisrakkaat. Rusetteja on tarpeeksi ja tittelit riittää, senverran on käyty keekoilemassa. Odotamme sitä päivää, jolloin isi saa tavata lapsensa, sillä meidän perheessä on semmoinen tapa. Jos isiä ujostuttaa , hän saa istua nojatuolissa niinkuin isotveljet, kun viisikko uteliaana pelmahtaa katsomaan punaista herraa. Toistaiseksi päivää ei ole päätetty, mutta harjoitellaan joka päivä Jullen ja Röllin kanssa nenittelyä ja kunnioittavaa tapaamista yksi kerrallaan ihmisen sylissä. Elämä on jännittävää ja hauskaa ja niin jööttiä tietenkin. Jokainen pääsee joka päivä yksin tekemään jotain uutta. Tässä Jipi vuorollaan tuolissa maton päällä siiliä ulkoiluttamassa. Kesäystävä Vilman ja hänen äitinsä visiitillä harjoiteltiin tämmöistä "pöytää". Vieraitten kanssa voi keekoilla vaikka kuinkapienenä ja nauttia huomiosta olemalla vaan reipas ja hupsu. Jipille sanotaan Fin Pojke ja Snäll Pojke aina kun aihetta on. Joskus ei ole, kun juuri ainoa poikamme nauttii myös ihmisvarpaiden tavoittelusta sukan läpi, vaikka varpaiden kohdalla on aina tyhjää tilaa paksussa villasukassa ja riiviö otetaan irti kun liikaa leikkii haikalaa. Luonteet paljastuvat jo pentukammarissa ja muistiinpanot on tärkeitä, jotta jotain piirteitä voi ajoissa häivyttää. Tilitalitittan on oikein flirttityttö ja hän onkin nyt päättänyt ottaa sen rekisterikirjan,jossa lukee Hopsulaheisula, sillä hänen ihmisensä on poikakoirien jälkeen päättänyt, että tyttö on Peppi-Lotta. Mehän mennään sirutuksille vasta 8-viikkoisina ja silloinhan se päätetään kuka on kuka. Vähän on Jipin katse ja korvat  nousseet  kysymykseen, kun opetetaan nyt peikkotytölle Peppi -nimeä, se kuulostaa vähän samalta kuin Jipi.  Hassutellaan heittämällä pikkupyyhe juoksevan pikkujöötin selkään ja vain Pepillä se  pysähtyy ja tulee mukaan, kun on häntä! Kyllä olisi jollekin lapselle ollut  kiva saada tämmöinenkunnon turkki, jonka Kyran nykyinen tallimestari ylpeänä kantaa. Mutta jos oikein arvaan, omat ihmiset  on jo virkkaamassa ulkoilunuttuja ties mistä angorasta, niin tervetulleita vauvoja nämä kaikki ovat. Ja kylmät säät tulossa vaatii aluksi varovaisuutta. Vielä ei ole kiire ulos, vaikka karaisuakin tehdään, mennään ehkä autoajelulle tämän tädin kanssa. Tässä sirpakka häntätyttö on pusuttelemassa Airia, jonka Karhunkorven sakemannit  muistetaan kymmenien vuosien takaa. Voisihan hän  varmaan haluta tämmöisen minikoiran, mutta omat sakutytöt on vielä alle 10 ja toimivat hyvin tallivahteina silloin kun Airi on poissa.Peppi on diplomaatti, ei nuo veljet kiinnosta, jos ihmistä pääsee hurmaamaan. Ja veljet on ihan iloisia, että pikkusisko on jonkun ihmisen käsivarsilla eikä heitä tutkimassa väärältä puolelta.  Seikkailujan jälkeen meitä nukuttaa monta tuntia ja  yöt olemme jo ihan kokonaan nukkumatin huostassa. Voimme kyllä leikkiä vielä puolilta öin, mutta ihminenkin on silloin vielä hereillä kun kirjoittava kone ei tunne kelloja. Aamulla  emme herää ekana, vaan ihminen tassuttelee kyllä kuin kotitonttu ennenkuin meistä kukaan herää. Hän ensin kuiskaa ja sitten sanoo ääneen Lapset, pissalleee.Teemme pissat pikaisesti ja sitten mamma tulee antamaan pikkuisen hyväähuomenta-juomaa, maiskutus on aika äänekästä nykyään. Enimmäkseen olemme selällämme tissillä. Ja sitten kuuluu tulikäpälien lahjan , ranskalaiset-perunat-lelun vingutusta, kun on lautasruoka-aika. 

Sitä se elämä on, ruokaa, leikkiä ja rakkautta, mitä muuta pieni koira tarvitsee. Jotain rajoistakin puhuvat, ne varmaan liityy noihin kaulapanta- ja hihnapuheisiin. Odotamme malttamattomina niitä.