Saatiin Yksi Aurinkopäivä ja se käytettiin hyväksi niin, että Lulu sai yksin käydä tapaamassa Hilja-tyttöä. Hiljan koti on mäen päällä, siellä otettiin jo aurinkoa terassilla.1336719.jpgVauvaveikkaa ei nähty, mutta vielä sekin ilo koittaa. Kaikki muut päivät olikin harmaita ja räntääkin satoi, semmoisena päivänä saatiin iloista postia. Lulun talutusharjoituksissa postin hakeminen on päivän must.1336733.jpgTaiteellista väkeä tuolla kennelliitossa, kun rodunmukainen koira piirretään kirjeen päälle. Rotuja on jo niin paljon, että tällaiset erityisterveiset ovat varmaan harvinaisia. Postilaatikolle voi mennä myös häiriönsietotarkoituksessa. Odotellaa, jos joku iso auto tulisi ja annetaan sen vaan tulla ja mennä. Voidaan myös ottaa invakelkka mukaan ja laittaa kolisevia esineitä tavarakoriin. Maailma avartuu ja kun lähdetään joskus kaupunkiin, hälinä ja pärinä ja kolina on jo kuultu ja vaarattomaksi havaittu. Pyörillä kulkeva vehje opitaan väistämään ja siitähän on hyötyä vaikka koiranäyttelyssä, kun pienet koirat usein saapuvat melkein kerrostaloasunnoissa pyörillä paikalle. Ja joskus kärrätään isojakin koiria isoissa häkeissään.1336886.jpgLulu on talutuksessa ja kelkka tuupataan ohittamaan, kelpo leikki liikennekoulua.Kun asutaan maalla, on keksittävä itse vilkkaampien paikkojen häiriötekijöitä. Ei sitten mene tassu suuhun maailmalla ja isommissa ympyröissä.

Isompiin ympyröihin mennään heti huomenna, kun Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä debytoidaan sisko Pepin kanssa ja Titta tulee cheerleaderiksi 900 pennun kokoontumiseen. Kokemuksia kerätään ja hauskaa pidetään, tänään leikitään tarhassa, sitten huilitaan . Eikä mennä kuraiselle tielle laisinkaan.Isoveikka näyttää showmallia.1336915.jpgEikä hän vastaa kysymykseeni onko siellä myös makuukierros, siihen olen harjoitellut ahkerasti, viisi kuukautta 10 päivää.1336924.jpgMukavaa on mennä siskojen kanssa isoon paikkaan ja tavata satoja koiria, myös kolme meidän omaa rotua!!