Voivaan sanoa huhhellettä ja kun eilen illalla oltiin Mr.Merlinin kanssa lähdössä viileäkävelylle, tuli hurjaa kyytiä suolausauto ja matkanteko loppui onneksi omalle postilaatikolle. Olisi ollut kriittistä olla  kotoa vaikka vaan kilometrin päässä, sillä koko tie tuli valkoiseksi ja auto pörräsi neljään kertaan eestaas levittäen pölynestäjää ihan ojanpenkkoja myöten. Ei se ole koiran jaloille yhdentekevää ainetta, olisin joutunut kyllä kantamaan poikaa niissä kohdin missä ei pääse pellon puolelle. Päivän hyvä uutinen se ei meille ollut eikä muillekaan kylän koirille. Me sitten Röllin kanssa tehtiin pientä ulkoilua omalla tontilla kaivurin tasoittamalla  rutikuivalla savipellolla, kasteltiin mansikat ja yritettiin löytää viime vuonna aloitetut tattarit, niiden lehdissä on  kaunis vihreä sävy. On luvassa satoakin mansikkaperheestä, mutta viinimarjapensaiden kukat on surkuteltavassa kunnossa,hallayöt varmaan olleet kohtalokkaat. Auringonkukansiemenet, jotk alinnuilta jäivät, ovat kaikki puskeneet mättäänä ylös mullastaan ja niitä tarjotaan nyt heti kesänaapureille siirtolaisiksi, kun ovat kyllin vantteria muuttamaan.

Mutta sisällä kasvunsa aloittaneet  kesäkurpitsan 15 siementä tarjoavat vain 8 tainta, aika kehno tulos. Jännä ja Rolle ovat saaneet hyviä uutisia tyttäriltään: Täyskympin sai Peppi koirakoulun päättäjäisistä Tampereella ja Ulla aloitti Usa:ssa 8kk iässä näyttelykeekoilunsa keräten 4 pinnaa championin 15 tarpeellisesta. Wilsonit tapasivat fennicanpoika Finnin, joka myös lisäsi tiliään, mutta vielä puuttuu jotain.  Jos ei viitsi matkustaa ympäri mannerta tai asu sellaisella seudulla, josssa näyttelyihin tulee useampia koiria, tittelinkeruu voi viedä aikaa. Ei Ullalla ole mitään kiirettä, isosisko Maija sai oman AKC CH ensimmäisten joukossa, se riittää kyllä pioneerityöksi pikkuperheelle. Ja Finn taas tekee muutakin kuin showaa, ainakin huippuagilityä. Koiranäyttelyissä on muuallakin kuin Amerikassa nykyään jo niin paljon luonnotonta meininkiä, ettei koskaan toivoisi harvoille kasvateilleen himoshowaajia omistajiksi.

Oli virkistävää lukea uudesta  RC-kasvattaja-lehdestä järkiarvioita kuten: "Koiranäyttelyihin voi mennä muutenkin kuin vain voittamaan." Sen oppii tämmöinen harrastelija heti aluksi, jos kerrankin näkee maailmanvoittajan kohtelun silloin, kun se ei voittanutkaan. "Koira tulisi esittää kehässä mahdollisimman luonnollisesti eikä esimerkiksi hirttämällä sitä niin, että etujalat tuskin koskettavat maata."  Tosiasiassa eläinsuojelulliset oikeudet eivät aina toteudu näyttelykoirien elämässä. Ilman muuta jotkut ulkomuototuomarit tekevät tietäen ja tietämättään eläinsuojelutyötä, toiset jättävät tilaisuuden sen tekemiseen käyttämättä.

Maailmanlaajuista eläinsuojelutyötä tehtiin netissä tällä pienellä panoksella maanjäristysalueen pandojen hyväksi. Paita oli viimeinen ja extralarge, tiedoksi sille, joka kommenteissa jokupäivä sitten kyseli.  Eihän maailmassa ole mitään tasa-arvoa ihmisoikeuksissa, miten sitten voisi olla eläinten oikeuksissa. Toivomusta parempaan saa kumminkin pitää elossa, perusteet on yhteiset, elämän arvokkuus.

Iltasella välteltiin vielä suolatietä ja Rölli pääsi Nummelaan ulkoilulle, siellä oli koulunpihalla asvalttipohjalla mätsäri ja oli ihan kiva pitkästä aikaa  tavata suuri joukko eri rotuja ja virittyä Latvian matkan tunnelmaan.  Hitaasti jonotellen alkanut tapahtuma antoi kyllä venyessään mainiosti tilaisuuksia moikata oman kylän Tikkerin sukuinen suloisuus useaankin kertaan. Ainoana sai taas jakaa rotutietoakin.Lumenvalkoinen trio samojedeja harjoitteli ekaa näyttelyään varten ja Jäähelmen on helteellä niin viileä kennelnimi, että koulutalon varjossa tuntui kuin olisi talvi tullut salamana käväisemään, sadunomaiset jäänallet tillittivät niinsöötisti Rölliä ja joku siinä triossa oli muita viehkompi, nenävertailussa huomataan että jöötin ja sammarin kuonot onkin samaa kokoa...Nämä on kivoja kaikki, ja varmaan Lulu tapaa heitä joskus näyttelyissä. Ainakin isoveli antoi sopuisan ja komean kuvan rodusta niinkuin mätsärin kansalaiskasvatusoppiin kuuluu. Ihan lähiopettajana tutustumisharjoituksissa on tärkeätä olla rauhallinen  ja perusteellinen, siitä Rölli sai täydet pisteet. Ei saa huuhailla yhden luota toisen luo, vaan pysähtyä ja keskittyä uuteen ystävään vilpittömästi. Mallikoirana Rölli sai toimia Maunolle, jonka oli hyvä oppia että vilinässäkin voi koira seistä tyynesti silloin kun ihminen sanoo ssshhhow. Mauno oli nopeaoppinen veitikka, tässä näette.Kun mätsärissä on liian vähän tuomareita, se venyy turhan pitkäksi. Onneksi oli vilpola mukana ja sitäkin oli kiva treenata, kun ei ole ennen käytettykään.Helppo ja kevyt ottaa mukaan, kylpylä Aptuksen shopista halvalla hankittu, hyvä istuinalusta ihmiselle, kun sen päästää lyttyyn.Kaikilla sivuseinillä on verkko, joten ilma kulkee läpi, sininen on välimerenmaiden viileä väri ja kun molempien päätyjen vetskarit avaa, koko talo on lättänä levy. Iltaulkoilu sujui rennosti ja opittiin monta uutta rotua, mutta kamera tallensi vain nämä aarteet jotka tavattiin vilpolan lähellä. Kävelyt isojen kaksoissilmäisten ohitse menivät reippaasti sanalla OHI!  Kunnioitamme terveyssyistä isoja pystykorvarotuja vain siksi, että akita hyökkäsi Karkkilassa Cowboyn päälle ja ravisteli selästä. Onneksi lapaluu esti isojen hampaiden pääsyn keuhkoihin. Kun Aboa vetus luututkija teki analyysiään Cowboyn luurangosta, hän kysyi mitä onnetonta koiralle on tapahtunut, kun sen selkärangan nikamissa on ollut tulehdusvaurio. Muistin kun pinnistelin,  juniorina sattuneen epäonnen. Kaikkea sitä mieleen tulee, lämpimänä kesäiltana, kun suurin osa turkkikoirista kadehti karvattomia kiinalaisia....

Ja vielä tuli mieleen, että agin SM-kisoissa saisi olla vähemmän kuuma, sillä sitkeän Cowboyn pojanpoika Nuuskamuikkunen vielä 10-vuotiaana kisaa seuransa joukkueessa. Peukkuja!