Tässä ollaaan Siilinjärven rannassa ja mietitään  milloinkahan ne siilit rantautuvat? Ollaan vähän tarkkana, kun moottorivene teki juuri äsken iloisia leveitä laineita, tuonneko se nyt menee siilinpyyntiin...

Corgikaverit Inka ja Antti tarjosivat oveltaovelle kuljetuksen Siilinjärven Kunnonpaikkaan, josta kolmena päivänä voitiin käväistä raviradalla katsomassa koiria ja ihmisiä. Jännä ja Lulu pääsivät ulkoilemaan luksuslenkeillä rannoille ja kallioille ja siistien nurmikkojen välisille väylille. Paljon erirotujen koirakavereita liikkui samaan aikaan ulkosalla, moottoriveneitä lahdella ja kylliksi ihmisiä lapsineen pihamailla. Joskus oli kamerakin mukana.  Emäntä pääsi kylpylän porevesihoitoihin ja intialaiseen päähierontaan, totaalinen lepoloma. Ukkossade oli sen vastapainoksi muuttanut raviradan kaviouran ja viheriön läpivievät oikotiet kuralällyksi ekaksi showpäiväksi, mikä perjantaina pikkuisen latisti tunnelmaa. Mutta kelit on kelejä ja kaikille samat, enemmän tuli surku turkkirotuja ja vähän tuomareitakin, kun pitää ropeloida kuraista rintakehää. Meidän säänkestävä porukka jätti mielellään näyttöpöydille tuoreita tassunkuvia, Aku-ihmelapsi isompia ja omat littatassut pienempiä.

Meillä oli tällä kertaa miestuomarit Gert Christensen Tanskasta, Leif-Herman Willberg Norjasta ja Jukka Kuusisto Suomesta. Ei ollut meillä kokemusta muiden mieltymyksistä, mutta Willberg antoi juniori-Papalle sertin Somerolla 1992. Willberg siis ainakin oli ennakkoluuloton aikana, jolloin liian monet tuomarit tekivät vielä monta vuotta saksiliikettä sormillaan hännällisen nähdessään. Oikeat kasvattajat  vielä pilkkoivat pentujaan  töpöä profiilia ihaillen. Lillin ja Soltorpets Augustin tuuheahäntäiset iloiset veijarit saivat heiluttaa häntäänsä tietämättä olevansa uuden ajan airueita koiranpidossa. Se aika tuli, jolloin sivistysmaissa kiellettiin korvien ja häntien typistäminen kokonaan.

Lulu töpö ja Jännä häntä olivat Christensenille excellenttiä väkeä niinkuin moni muukin, oli  kiva että narttuja oli mukana 10, päästiin oikeaan laumafiilikseen kuran ja hepanhajun keskellä. Samanverran narttuja kerääntyi kaikkina kolmena päivänä. Uroksilla oli tynkäkisa, vain kolme oli tullut näin runsasta tyttökatrasta helssaamaan, yhtenä päivänä vaan kaksi. Lulun isin Rollen  komea velipuoli Jonni teki suuren vaikutuksen ja suomen-ruotsin agivaliona piti jo showkäpöttelyä ehkä turhanpäiväisenä urhelijasielulleen. Hyvin liikkuvalle voimakkaalle koiralle kauneustallustelu onkin varmaan turhauttavaa. Aurinko kuivatteli showpaikan lauantaiksi ja on hauskempaa ihmisen  tehdä päivän ainoat juoksuaskeleet kuivalla hiekalla. Kiitos Raparperin Hannalle, joka sattui kameroineen paikalle saatuaan mopsiPlätän  valiorusetit valmiiksi. Otapas tyttö nenä irti hevosenhajusta ja mennään eestaas!Mennään! Ravataan takakaarteessa  ja ihan kiva ravurinalku tässä onkin, ei heitä laukalle, ei pure kuolainta, ei potki, ei hirnu tuttujen perään, on virheettömät jalka-asennot, on helppo kuljetuksissa ja seppäkäytös on priima, syö hyvin reissussakin eikä mahavaivoja ole ollut koskaan. Osaa rentoutua vieraissa oloissa.  Kyllä taitaa  kummitäti Maikku olla iloinen miniravurinalusta.

Koirana Lulu on reilusti sanottuna jalostuksen tulos, ei sattumankauppaa tai vahingossa juniorina oman lähesveteraaniäidin ohitse pn-kehässä sekä Willbergillä että Kuusistolla. Ei rusettisilmä kiiluen, mutta luontevasti samalla viivalla varttuneempien kanssa. Harmillista oli se, että Lulu meni myös täti- Ruskan ohi, jolle toivoimme kolmatta serttiä entisessä kotikaupungissaan. Kysyttiin Kuusistolta eikö saataisi luopua sunnuntaina, kun Ruskakin sai ERIn, mutta eihän se käy.  Ruska saa uuden  vaaleansinisen rusettinsa kanssa suunnitella uutta sinisenhakukeikkaa, että titteli valmistuu. 

Rusetit toi riemua ja  iloa silmään uusille ystäville, joita saatiin joka päivä lisää. Keeshond Patu koristeli pikkuemäntänsä Noran näin säteileväksi lauantaina ja tuli sama tyttö sunnuntainakin näyttämään saalistaan.Pikkutytöille isot rusetit ovat suuri riemu, niin sen pitääkin olla. Koirathan eivät ruseteilla iloa mittaa , ihmisten tapaamisesta tulee palkitsevin huvi ja harrastus, kun siihen pienestä oppii. Talutusleikki sujui sekä hotellilla että raviradalla mainiosti, kiitos Hilja-treenin kotona ja kouluvierailujen ennen  kesälomaa. Sitä kättä kuunnellaan, jossa hihna on. Tara oli onnellinen kahdesta koirastaan mieli ihan rusetilla.Muikkuja me ei ostettu eikä kalakukkoa, mutta läheisyyskokemukset ovat tärkeitä koirille ja iso tapahtuma taluttajalle. Ihmisystävällisenä rotuna jöötti sopii tähän tehtävään mainiosti, lapselle ei voi antaa mitä vaan koiraa, jööttien on helppoa olla uuden ystävän omana ja saada paijaukset palkaksi. Namia ei näissä tuokioissa käytetä, muuten voisi koira luulla, että vastaantulevilla lapsilla on kaikilla nyrkissä namit. Mielihyvällä on tässä puuhassa päärooli. Mutta kun 7-vuotias Lotta meni kehään oman perheen Toffon kassa, oli jo kysymys namista ja mitteliä suuremmasta tittelistä. ROP-pentu antoi pikkusisko Sannille KP-ruusukkeen ja taluttajalle sen suurimman komean koristuksen.Oli meillä mukavaa raviradalla, mutta pikkuväkeä oli majapaikassakin aivan hurmaavan paljon. Ympäristötaide houkutti Lillin ja Jalon kiipeilyyn ja sehän on hienointa vuoropuhelua taiteilijan ja yleisön välillä. Perheen vanhemmat kyllä nauroivat, kun kerroin että koirien sukulaisissakin on samat nimet olleet käytössä, isoisoäiti Lilli ja isoisän veli Jalo.Tilataidetta oli tehty aikuisille ja lapsille ihmeteltäväksi ja ihasteltavaksi rakennusten ympäristöön oikeasta leikkuupuimurista ja oikeista auroista, kurjet suihkulähteellä oli vartavasten kurjiksi tehtyjä luonnonkokoa suurempia  isoja lintuja. Oma taideleikki oli helppoa iltapäiväauringossa rannan harmailla kallioilla harmaat koirat ja harmaa emäntä omatekoisessa kivipiirustuksessa. Majapaikan sijainti oli erinomainen, hetken päässä raviradalta ja íson rakennuksen eri siivissä asuneet koirat tapasivat lenkeillä herttaisin ilmein, kansalaistaito karttui aprikoosivillakoirajoukkueen tapaamisessa ja taas tuli menneisyydestä yhteinen tuttu puheenaihe, Sharinjah Sasparella, Lulun toisen omistajan kasvatti, jolle olin saanut ehdottaa nimen. Koiranäyttelyissä ihan parasta on ihmisten tapaaminen rodusta riippumatta, aamukahvilla bernileidien kanssa kehutaan tämmöinen  näyttelyreissu, jossa ihminen osaa ottaa rennosti ja nauttia muustakin kuin kauniista koirista, omista ja muiden. Kylpyläosasto olisi varmaan koirillekin mieluinen lisäys matkantekoon. Näyttelypaikalla juttu luisti hyvin lupsakan chowchow ja keeshond ja mitteliväen kanssa, kun ooteltiin vuoroamme . Lulu sai harjoitella mittelihandlerin kanssa oikeita showkoiran eleitä, kun emäntä ja mamma lähtevät pois näkösältä. Hyvähermoinen  juniorimme oli mielellään vieraassa seurassa, mutta hienointa on sekin, ettei hän sano sanaakaan jos saa odottaa vuoroaan häkissä. Kymmenen  pistettä maalaiskoiralle maailmanluokan käytöksestä! Jännä edistyi myös irtoamisharjoituksissaan. Otin kauempaa salaa kuvan, mamma viihtyi vapaana mökissään ovi auki, mutta Kuopion 4H:n Seija istui varmuuden vuoksi mökin pihamaalla. Jännä oli hiljaa ja seurasi kyllä mihin menin, mutta ei huolestunut. Kukaties hänestä tulee veteraanikehiin lokakuun 20. jälkeen vakituinen vierailija. Päämääränä voi olla 15-vuotiaana vielä virkkuna piirissä mukana... Eikö vaan olekin kiva leiri meillä, mökeissä on kuivat nukkumapaikat, mutta ei niissä vankina olla, ovet on auki ja niin hieno heppataulu seinällä että pois tieltä! Sadekelillä mökki on oiva keksintö, täytyy ottaa mökkejä mukaan Tallinnaan kahden viikon päästä. Mistä me sateitten aikataulut arvataan, aina ne voi tulla just sinne minne mennään. Ja sitten otetaan räsymatto, jolle mahtuu viisi koiraa loikoilemaan, jos ei sada.

Sunnuntai-iltasella tultiin kotiin ja pojat oli iloisia, tytöt olivat huilineet autossa koko paluumatkan. Kiitämme Anttia ja Inkaa onnistuneesta lomasesta. Akun tavoin Lulu sai kaksi serttiä mutta ei noita oranssiruusukkeita. Aku on Lulua pyytelemässä showkierteeseen, sillä on nyt nuortenluokkaa käydessään 9 serttiä koossa. Lululla on 10kk10pv ikäisenä 4, mutta me ei anneta Akun houkutella keräilyyn. Yksi Tuomarinkylä käydään Urhon ja Jullen kanssa, yksi Tallinna ja sitten keskitytään Voittaja-näyttelyyn, johon mamma pääsee veteraanina mukaan tsemppaamaan harmaata tyttöään. Pojat jätetään kotiin sovinnolla, Merliini saa ryhtyä säästämään rahaa Cruftsin matkaansa. Jullea kutsuu isänmaa Saksa. Aku ei lähdekään vielä ensi vuonna rotunsa kotimaahan, mutta kyllä Inkalle iloisia ilmeitä järjestää aina kun kehään ponkaisee. Roope huvimatkalainen esiintyy tässä reippaasti rusettien saajan ilmein. Sankari itse nukkuu jo kotimatkaa varten. Mutta ei ne olleet rusetit, vaan koko matkan kiireettömyys ja hyvä fiilis ja supermajapaikka jotka teki Kuopiosta huippukokemuksen. Sinne voidaan retkeillä toistekin vaikkei olisikaan koiranäyttelyä. Lauantai-illan unentuloa ootellessa Lulu esittelee siilit, jotka  ostettiin Siilinjärven muistoksi kotipojille. Mamma jo nukkuu ja miettii kenelle noita Roydonin Lotan punomiamainioita vetopatukoita varattiin, Titta, Iro, Peppi, Jipi, kai ne riittää kavereille ja suvulle.zzz.... Pytty ja rusetti samaan kuvaan iltalukemisen kanssa, jossa on runsaasti asiantuntevaa tietoa, eliittituomarin nimmari ja terveiset. Ja on hauskaa löytää sieltä 2007 Long Beachin Eucanuba, jossa sain ihmetellä jenkkien showmeininkiä. Hans Lehtinen kertoo saaneensa jakaa koiramaailman Oscareita ollessaan siellä tuomarina. Ja on hän itsekin saanut koirapiirien Nobel-palkinnon, paroni von Ginginsin kunniamitalin Saksassa ensimmäisenä ulkomaalaisena tuomarina. Kiehtova kirja opettaa kyllä kunnioittamaan ulkomuototuomarin elämäntyötä, jännittävääkin lukemista.

Ja opettaa se olemaan tyytyväinen koiriensa kehäkäytökseen, kukkavaasiolotila on tärkeä pöydällä ja takuulla luotettava ihmisystävällinen käytös tuomaria kohtaan. Ne on showkoiran must-ominaisuuksia. Räksytys  kertoo tuomarin mielestä käytöstapojen puutteesta, jota hän ei omalta koiraltaan sietäisi. Oppii kirjasta senkin, että tuomarit ovat useimmiten kasvattajia ja tietysti esittäneet koiriaan kehissä. Ja saa vastauksen kysymykseen: Minkälaisessa kunnossa tuomari toivoo koiran eteensä näyttelyssä. TIPTOP.

Sekä äiti että tytär olivat kolmena päivänä eri tuomareiden mielestä ERIn narttuja, se riittää meille. Oltiin siis erinomaisesti rodunomaisia  tänä viikonloppuna. Kun junioritytär ohittaa lähes 8v valioäidin PN-kehässä, ollaan onnistuttu myös isän valinnassa. Onnea Rollelle, joka lomailee saaressaan ja leikkii Jipi-poikansa kanssa.

Jokaisesta näyttelystä saadaan sulkaa hattuun myös sukulaisille, jos vertailuporukkaa on koolla eikä yksin piirissä pyöritä.