Tukikoirakoulutuksessa hienosti etenevä ystävämme Urho lähti Tuomarinkylään opiskelemaan rotuja ja  irtoamaan omasta mammasta. Harjoiteltiin reippaasti ravia nurmikoilla, tavattiin monenlaisia isoja ja pieniä koiria ja kun Urho kysyi haukahdellen Missä Mun Mamma, saatiin frolicilla askel jatkumaan. Muutaman koiran tihelmä sai Urhon hieman jarruttamaan , mutta se väheni toistoilla ja toistoilla. Kurvailimme lähellä ja kauempana isoista koirista ja joukoista. Urho ei etsinyt mammaa, joka häipyi kahvipaikalle ilman että Urho näki. Koiria ja ihmisiä oli kahvilan ja ruohokentän välillä sen verran, että poika oli ihan iisisti vieraassa kädessä.JOS joku haukkui  lähellä, kyllä Urholla siihen oli huutomerkki lisättävänä.

Kehässä meillä oli parina pomerani, jota Úrho aluksi luuli oravaksi, varsinkin kun sen haukku oli  pientä ja terhakasta. Urho liikkui luottavaisesti ja ryhdikkäästi ja pöydällä hän oli ihan vanha tekijä. Meillä oli kunnia saada esiintyä all rounder tuomarille Hans Lehtiselle, joka kehui Úrhon maskuliinisen olemuksen ja hampaatkin oli kaikki paikallaan. Urho sai sinisen nauhan, joka olikin aika vitsikäs, sillä se oli serttinauha, punaiset saivat roppinauhan. Saimme tavata Raparperin mopojengistä ison ja pienen, ison katsetta Urho kummasteli, vaavin olis ottanut omaksi.

Pysyteltiin erossa mammasta , kunnes oltaisiin saatu koko kehä loppumaan. Pareja oli ehkä seitsemän, joten neljän parhaan joukkoon kiipeämiseksi piti sinisten kehässä liikkua vielä kauniimmin ja kyllä se ekan kierroksen kenraaliharjoitus tuotti tulosta. Urho voitti siniset pystykorvat! Tässä mätsärissä oli nimittäin kylliksi tuomareita ja kehiä, joten kaikki roturyhmät kilpailivat erikseen. Urho sai komean pokaalin ja hienon rusetin, jossa lukee SuKoKa, Suomen Koirankasvattajat.

 Pokaali kuvassa korvan takana, kun vaatimaton voittajatyyppi majoittuu rusetteineen likakaivon kannelle!! Kunnon pussi ruokaa tuli myös palkintona, joten Pilkku-berniystävälle on myös kotiinviemistä. Arpajaisista saatiin lippis ja pikkuinen hirvi, pojille ja Eerikalle omat tuliaiset. Päätettiin että harjoitus oli riittävä, kun vielä kuljeskeltaisiin koirien joukossa niin että mamma on mukana. Jätettiin Senior Handler ja BIS-kehä, kun sen alkuun oli aikaa ja mammoilla molemmilla kiire kotiin. Osallistumismaksut ja arpojen osto  oli panoksemme kennelien katastrofirahastoon, joka nyt perustetaan tämän mätsärin tuoton ollessa pesämunana. Mätsäri vinttikoiraradalla  oli mainio kenraaliharjoitus, sillä saattaa olla , että saan esittää Urhon lauantaina oikeassa näyttelyssä samassa paikassa. Ja joulukuussa Voittaja-08 isossa tapahtumassa Messukeskuksessa. Hieno vastuullinen tehtävä, johon on parasta harjoitella. Katsomista oli vielä Urholla paljon ja selvästi enemmän haukkumista, kun mamma oli mukana. Pokaalit ja rusetit eivät tätä poikaa haittaa mutta eivät huimaakaan, sillä oikea elämäntehtävä Eerikan avustajana on vaativampi päämäärä kuin kauneuskilpailut leikillä tai tosissaan.Pokaali ja rusetti taas tuolla takaoikealla, kun odotetaan saataisiinko leikkiä hetki jonkun kanssa. Urho on kesäkuussa täyttänyt vuoden ja on vielä leikkisä kaveri. Kiva pentu saatiinkin hetkeksi kumppaniksi ja hauska muisto mukavasta illansuusta.Kokoeroa kunnioitimme molempien hihnojen päässä, mutta pientä nuhjaamista se ei estänyt. Iloisella mielellä lähdimme kotiin, kun Urho oli selvästi jo hyvin kotiutunut viheriöille. Katsotaan onko lauantaina  havaittavissa tämä treeni kun mennään englantilaiselle tuomarille ja mukana on omaa rotua 20. Tiedämme että osa siellä haastaa haukkumaan, joka on Urhon herkkä paikka. Showkumppanit Lulu ja Julle lähettivät  Urhon kotiin häkkikyydillä, sillä pari päivää nuorukaisen on hyvä totutella siihen. Lauantaina  mamma lähetetään taas  pois näkösältä, jotta Urho keskittyy showaamaan. Pidetään peukkuja pikkumiehelle, joka omalla tavallaan muistuttaa esi-isä Vikingiä.Varmasti Urho oppii vielä hyvin tönöttämään, se on seuraava osio show-peruskoulussa. Ja suukin pysyy kiinni joskus, oppia ikä kaikki, juniorihan tämä sankari vielä on. Iltalenkki omien kanssa jäi tosipieneksi, kun piti tulostaa ensi viikon Kanadan kokouksen papereita. Poikkeuksellista on , että koirahauskaakin sillä matkalla on, kun  hyppään junaan ja köröttelen Montrealista Torontoon menevällä junalla Brockvilleen Ontarioon. Sieltä Västgöta-kasvattaja Ulla Gamberg noutaa minut visiitille moikkaamaan hänen kuutta jööttiään. Globaalin rotumme tuttuja tyyppejä varmaan ja  todennäköisesti sukulaisiakin Krösakogens punaisen Hektorin kautta. Jännää nähdä tuttuja katseita!!!!